Unohdin ihan täysin kertoa, miten lihaton lokakuuni lopulta meni. Ja no siinä suhteessa se meni ihan hyvin, että en kertaakaan repsahtanut. Mutta noin muuten kaksi viimeista viikkoa olivat aika tuskaiset. Olin siis lihattomalla ruokavaliolla viitisen viikkoa. Kalaa, kananmunaa ja maitotuotteita tosin söin. Näistä helpotuksista huolimatta oli tosiaan vaikeaa.
Kaksi ekaa viikkoa tuntuivat ihan helpoilta, ja mietin jo, pitäisikö roeta kasvissyöjäksi ihan kokonaan. Maha tosin oli kokoajan ihan täynnä ilmaa, mikä hiukan ehkä häiritsi parisuhdettani, mutta ei niin merkittävästi, ettenkö kasvissyöjäksi ryhtyä. Kuitenkin kolmannen viikon jälkeen maha alkoi jo sanoa itseään irti tuosta ruokavaliosta. Se ei yksinkertaisesti ole tottunut niin paljoon kuidun ja raa'an ravinnon määrään, mitä söin tuona aikana. Lisäksi myös viljojen määrä varmaan tuplaantui, niin maha todella tuntui räjähtävän. Niinhän siinä sitten kävi, että viimeisellä viikolla en enää syönyt juuri mitään. Kaikki makea, kasvikset, leivät, pastat, kaikki ällötti. Samoin myös rahkat, raejuustoja jugurtti. Kuolasin itkukurkussa Janin kebabannosta ja mässytin surullisena karjalanpiirakkaani. Jopa koulun ohrasuurimopuuro (tavallisesti lenpiruokani) oli ihan perseestä.
Kun lihaton lokakuu loppui, söin heti lihaa. Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin. Jalapenotäytteisiä possurullia sienikastikkeella. Ja voi että oli hyvää. Ja täyttävää! Mutta ei sillä tavalla täyttävää, että maha olisi pullistunut ja pyöristynyt ja sitä olisi alkanu vääntää ja se olisi mörissyt ja murissut monta tuntia. Vaan mahakin selvästi viestitti minulle, että nyt on hyvä. Olen nyt ollut jo yli viikon tällaisella "normaalilla" ruokavaliollani, eli syönyt aina sitä mitä on tehnyt mieli, ja nyt pystyn taas syömään kasviksia ja vehnää, ilman ällötystä.
Minua jotenkin hävettää ja säälittää tämä tilanteeni. Kun puhun aina punaista lihaa vastaa. Tai oikeastaan sen suurkulutusta vastaa. Mutta en kuitenkaan itse pärjää ilman lihaa. Voihan se olla, että maha tottuisi, jos vaikka vuoden päivätkin olisi lihattomalla, tai sitten ei. Minulla on herkkä maha. Reagoin kaikenlaiseen stressiinkin ensiksi mahallani. Mahani ei muutenkaan tykkää yhtään mistään ruokavalion muutoksista. Se suuttuu heti, joten tällainen kuukauden jakso oli sille varmaan ihan mieletön järkytys.
Oli tässä lihattomassa kuitenkin hyvääkin. Kaikki sokerinhimo hävisi, ja tuli syötyä muutenkin aika vähän. Toisaalta ei ollut myöskään kamalasti energiaa tehdä mitään. Ehkä minulla oli vain harvinaisen huono kasvisruokavalio.
