Pääsiäispäivitys

Tulin pääsiäislomalla pitkästä aikaa Iisalmeen äipän luo. Pääsin eilen tänne Jaakon kyydillä, oli tosin hiukan lämmin kyyti, kun Jaakon autossa oli penkinlämmitin rikki niin, ettei sitä saanut pois päältä. Vähän hikinen matka oli, joten pääsimpä heti suihkuun kotona. 

Illaksi lähdin kaverin luo pitkän perjantain bileisiin. Join muutaman siiderin ja kävimme poliittisia ja epäpoliittisia keskusteluja varmaan jonnekin puolille öin ja sitten lähdettiin baariin. Baarissa oli aika perus baarimeininki. Ilta oli kaiken kaikkiana mukava. Oli tosi kiva nähdä kavereita, joita ei tule niin usein nähtyä. Meitähän oli koolla Kuopiosta, Iisalmesta, Oulusta, Jyväskylästä ja Joensuusta. 

Tämä päivä kuluukin sitten varmaan vain lepäillen ja SYÖDEN. Täällä äitin luona on vaikka mitä hyvää. Huomenna käyn vielä mummolassa ennen kotiin paluuta. 

Hurmaavaa pääsiäistä kaikille!

Maailman vaikein ruokalaji

Minä en ymmärrä, miten ihmiset osaavat tehdä pannukakkua. Minä en ainakaan osaa. Se on maailman ainoa ruoka/leivonnanainen, jota olen koettanut valmistaa varmaan 10 kertaa koskaan siinä onnistumatta. Silti minä sitä aina teen, sillä se on helppoa ja hyvää. Tässä kuvia tämä aamuisesta tuotoksestani:

 Pinnalta rapeaa..

..ja sisältä raakaa. Mitä teen väärin?!

Minun piti lähteä tänään Iisalmeen pääsiäisen viettoon, mutta koska löysinkin huomiselle kyydin, en vielä päässytkään matkaan. Auto voittaa junan siinä suhteessa, että voi ottaa vähän enemmän tavaraa mukaan, kun niitä ei tarvitse raahata niin pitkiä matkoja. 

Jani lähti äsken serkkunsa luo, joten olen nyt täällä kotona ihan yksin. Aika mälsää. Olisin mieluummin Iisalmessa äipän luona. Mutta jospa tästä kamalasta koettelemuksestani selviäisin. Nyt olisi ainakin aikaa tehdä kouluhommia, ja kun kerrankin olen itsekseni, ajattelin, että voisin vähän myös laulaa Singstaria. Hihi. Pitkästä aikaa. Silloin kun Jani on kotona, en kehtaa alkaa hoilata, sillä laulaminen ei ole se suurin vahvuuteni. Hauskaa se silti on. 

Töihin harjoittelua ja tulevaisuuden suunnittelua

Mulla oli tänään eka "työpäivä". Tai no, se kesti vain 3 tuntia ja minä vasta harjoittelin yhtä asiaa, että ei se virallista työntekoa ollut, vaan tuleviin töihin valmistautumista paremminkin. Alan saada rahaa vasta toukokuulta, mutta on minun ennen sitä käytävä harjoittelemassa työtehtäväni, jotta minusta on siellä sitten jotain hyötyäkin toukokuussa.

Tänään harjoittelin kudosnäytteen leikkaamista maksasta. Leikkasin viiden mikrometrin ohuita viipaleita ja laitoin niitä mikroskooppilaseille. En tiedä miltä tällainen ulkopuolisesta kuulostaa, mutta minusta se oli ainakin hauskaa ja kiinnostavaakin, vaikka en vielä mitään sen kummempaa näytteille tehnyt. Katselin niitä kuitenkin mikroskoopilla. Mun ekat leikkaamani maksanäytteet olivat ihan Afrikan muotoisia.

Iltapäivällä meillä oli lisäksi koulussa infotilaisuus maisterivaiheen opinnoista. Me kolmannen vuoden biotieteilijät olemme viimeiset biotieteilijät, jotka yliopistostamme valmistuu, ja se tuo paljon ongelmia tähän kurssien suorittamiseen. Vuonna 2011 biotieteet (bio) muuttui terveyden biotieteiksi (terbio), ja terbioiden opetussuunnitelma on hitusen erillainen kuin meidän. Tässä kandivaiheessa ei paljoa eroa ole, mutta maisterivaihe on jo hiukan erillainen. Me biot saamme esimerkiksi gradusta 40 op ja meillä on pakollisia opintoja vain noin 40 op, eli vapaastivalittavia jäisi myös noin 40 op, kun taas terbiolla gradusta saa 30 op, ja  vapaastivalittavia ei jää juuri ollenkaan pakollisten kurssien jälkeen. Tämän takia haluaisinkin suorittaa ihan tämän normaalin bion maisterivaiheen, vaikka meillä olisi mahdollisuus tuohon terbioonkin. Mutta jos suoritan bion, en voi pitää mitään välivuosia sun muita, sillä osa kursseista tarjotaan viimeisen kerran ensi vuonna. Uh, tämä on jotenkin hankalaa. Mutta no, asioilla on tapana selvitä.

Niin siis opintojuttuja on tullut taas vaihteeksi mietittyä. Näissähän sitä olisi päänvaivaa. Parempi varmaan keksittyä nyt vain siihen, että valmistun edes kandiksi ajallaan.

Veteraanikoira

Minun ukkoni täytti tänään 8 vuotta, ja on siis nyt valmis siirtymään veteraaniluokkaan, sikäli mikäli vielä näyttelyissä joskus käymme. En voi sanoa, että "voi kun se aika menee nopeasti", sillä minusta tuntuu, kuin Leewi olisi ollut meillä aina. 

Syntymäpäiväherkuksi Leewi sai jotain koirien pateeta ja makaroneja. Jam.

Tässä syntymäpäivän kunniaksi noin vuoden vanha kuvasarja Leewistä, minusta ja minun pipostani:

 Minä kaadun laskettelurinteessä..

 Leewi varastaa piponi..

 Juoksen perään..

Ja saan piponi takaisin.

Paljon onnea rakas ukkoseni!

Minä ja mun keho

Kävin tänään reggaeton-tunnilla. Sitä veti sama ohjaaja, joka ohjasi myös sen yhden salsatunnin, jolla jokin aika sitten kävin. Tosiaan, se etten pitänyt salsasta, ei voinut johtua ohjaajasta, sillä tämä reggaeton oli kyllä tosi kivaa. Vaikeaa kyllä näin aloittelijalle, mutta hauskaa silti. Vaikka reggaeton olikin aika samanlaista lantion vemputusta kuin salsa, niin jotenkin se asenne, millä reggaetonia pitäisi tanssia, on vain niin paljon sopivampi minulle. Salsassa piti olla naisellinen, mutta reggaetonissa saa olla äijä. Ja äijäilystähän minä todella pidän.

Tässä olen minä reggaeton-tunnilla. Vertaa minuun salsatunnilla. (Kuva on täältä.)

Tänä aamuna peilikuvani näytti ihan kivalle. Tai no siis jos ei puhuta pärstästä. En syönyt eilen mitään herkkuja, ja heti se vaan näkyy kropassa. Ei ollut maha yhtään pöhöttynyt, ja muutenkin oli semmoinen hehkeämmän näköinen, mitä yleensä. Jos Jani olisi ollut kotona, olisin varmaan velvoittanut sen ottamaan kuvia kerrankin järkevännäköisestä vartalostani, mutta ehkä vain hyvä, että Jani oli jo lähtenyt töihin.

Mietin samalla aamulla vartaloihannettani. Mihin ihmeeseen minä oikein pyrin? Milloin olisin muka täysin tyytyväinen vartalooni? Vastaushan on, etten koskaan. Vaikka jossain olisikin mielestäni liikaa ylimääräistä, on sitä samaan aikaan jossain liian vähän. Sitä kun ei voi valita, minne tuo ihra vartalossa menee. Naisten yleiset vartaloihanteethan näyttävät vaihtelevan ajasta riippuen. Jo minun elinaikanani on ollut kolme vartaloihannetta.   Kun olin lapsi 90-luvulla, ihanteena tuntui olevan kapea vyötärö, mutta muuten naisessa sai olla vähän sellaista pehmeyttä. Sitten tuossa 2000-luvulla alkoi se anorektisen laihuuden tavoittelu. Piti olla hoikka, laiha. Ei lihaksia, eikä läskiä. Nyt sitten 2010-luvulla on tullut taas uusi muoti, lihaksikas nainen. Kuntosalia, protskuja, rasvaprosentti alas. 

Itsehän olisin ikionnellinen, jos saisin muodokkaan pyllyn ja kapean vyötärön. Minun vartalonmallillani sellainen on tosin aivan mahdotonta, sillä se pylly minulta ensimmäiseksi häviää, jos koetan laihduttaa. Itse en todellakaan haluaisi sellaista, nykyään niin kovin tavoiteltua, lihaksikasta kroppaa. Eipä sillä, on se niin vaikeaa naisen tavoittaakin, että ei ole minulla huolta, että joskun muutun yllättäen liian puntiksi. Minun mielestäni, huom! siis minun mielestäni, liian näkyvät lihakset naisella eivät ole kauniit. Toisaalta, myöskin ne törröttävät luut, mitä pelkkä laihduttaminen aiheuttaa, eivät näytä hyvältä. Kumpikaan näistä ihanteista ei ole kovin tervekään, sillä molemmissa pitäisi saada rasvaprosentti mahdollisimman alas. Nainen tarvitsee rasvaa, jo ihan vaikka jo estrogeenituotantoon. Alhainen rasvaprosentti siis häiritsee hormonitoimintaa, mikä ei ole hyvä.

Haluaisin itse olla kiinteä, ilman mitään löllyävää ylimääräistä, mutta niin, etteivät lihakseni näkyisi paljoakaan. Samalla haluisin kuitenkin olla naisellisen muodokas. En tiedä onko tällainen edes mahdollista, muualla kuin yltiöphotoshopatuissa lehtikuvissa. Luultavasti ei. Siksi pitäisikin koettaa kääntää pää ajattelemaan niin, että tämä vartalo, joka minulla nyt on, on minulle juuri täydellinen unelmavartaloni. Kun vain liikun ja syön monipuolisesti ja pysyn järkevässä painossa, ei minulla pitäisi olla mitään hätää vartaloni suhteen. Varmasti olisin paljon kauniimpi ja hyvännäköisempi silloin, kun olisin ylpeä vartalostani tällaisena ja en stressaisi mitättömiä asioita, kuin silloin, kun vain yritän ja yritän mahdottomia, jolloin en koskaan voi olla vartalooni täysin tyytyväinen. 

Voi että minulla onkin sitten täydellisen ihana vartalo. Juuri minulle sopiva. Jospa muistaisin tämän vielä huomennakin.

Karvainen vieras

Asunnossamme leijailee pitkästä aikaa koiran tuoksu. Kaikki eivät sitä ehkä tuoksuna pidä, mutta minulle se tuo aina niin hyvän mielen. Äiti lähti vaihteeksi lappiin, ja toi Leewin siksi aikaa tänne hoitoon. Kyllähän tämä vähän ylimääräistä työtä tietysti tuo tähän kaiken muu koulustressin ohelle, mutta hyvä vain, että tulee käytyä minunkin nyt sitten enemmän ulkona. 

 Tänään oli kyllä taas kerran aivan upea sää. Ei pilven pilveä missään, ja pakkastakin alle 10 astetta.

 Leewin mielenosoitus siihen, kun pysähdyttiin rannalle ottamaan valokuvia.

Pitää vähän tänään kuitenkin valittaakin, nimittäin minulta on kadonnut syömisen suhteen kontrolli, ja mikä oudointa, myös se syyllisyyden tunne siitä, että on mässännyt aivan liikaa. En vain varmaan ehdi taikka jaksa tuntea tällä hetkellä mitään syyllisyyttä. Tämänkin päivän ruokailu on ollut ihan älytöntä:

-Aamupalaksi muroja 

-Jäätelöä ja teetä

-Lakuja

-Sipsejä

-Kroissantin

-2,5 pihviä, ranskalaisia ja salaattia

-Levy suklaata

Tämä kaikki, eikä tietoakaan mistään syyllisyydestä. Voisin ihan hyvin kävellä lähikauppaan hakemaan vielä toisen levyn suklaata, mutta järki onneksi pakottaa lopettamaan tämän päivän syömisen tähän. Tämä päivä ei ole edes mikään poikkeuksellinen herkuttelu päivä. Syön tähän malliin todella useasti. Annan itselleni nyt kuitenkin koulun takia armonaikaa huhtikuun loppuun asti. Yritän tietenkin parhaani mukaan syödä järkevämmin, mutta vasta toukokuussa pakotan itseni siihen. Nyt vain kauhistelen ja kummastelen, miksi en voi kontrolloida syömistäni entiseen tapaan.

Reipas lauantaiaamu

Vietin eilisen illan kavereiden seurassa. Ville oli tullut jo torstaina katsomaan meitä kuopiolaisia, ja minä lähdin sitten moikkaan häntä eilen. Porukkaa oli juhlistamassa Essin siskon poikaystävän syntymäpäivää, ja minä liityn mukaan siihen porukkaan. Ilta meni mukavasti kuulumisia vaihtaessa, still-kuvia ottaessa ja Googlen maailman valloitusta ihmetellessä. Lisäksi saimme musiikkiterapiaa Essiltä ja Mirkalta, jotka ovat molemmat nuoriso-ohjaajia. Oli kiva höpöttää ja hölmöillä porukalla. Kävin lisäksi tänään tapaamassa Iisalmiaikaista kaveriani, joka myös asuu täällä Kuopiossa. Ei oltu nähny varmaan 2 vuoteen, että oli kiva päästä vaihtamaan kuulumisia hänenkin kanssaan.

Hehe, Hihi.

Eilen porukka jatkoi iltaansa Drop that bass -bileisiin, mutta itse en voinut lähteä, sillä minulla oli tänään aikainen herätys. Lähdin Mirkan mukaan kokeilemaan kahvakuulaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli todella mukavaa ja monipuolista.Valitsin kevyimmän, 4 kg, kuulan, koska ajattelin, että parempi harjoitella liikkeet aluksi kevyemmällä. Treenatessa huomasin kyllä, että kuula olikin minulla ihan tarpeeksi raskas monessa liikkeessä, vaikka nauroinkin sen koolle aluksi. Jos menen joskus uudestaan, otan varmaan jälleen 4 kilon kuulan. Lihaskuntoni on kuitenkin aika heikko, varsinkin kun vertaa aerobiseen kuntooni. Nyt vain sitten odottelen, miten jumissa lihakset on huomenna. 

Ammattilaisen ottein. Suurin syy siihen, miksi valitsin ton 4 kg kuulan on tietysti se, että se mätsäsi väreiltään täydellisesti mun vaatteisiin.

Kävin hakemassa äsken rullakebabin ja vetäisn sen aika haipakalla. Nyt maha on suuri turpea pallo. Pakastimessa on kuitenkin myös mustikkapiirakkajäätelöä iltaa varten. Nami nami. Saa sitä nyt herkutella, kun on käynyt urheilemassa.

Tautiharava

Mulla on taas joku ihme räkätauti. Kerään kyllä aina varmasti kaikki pöpöt itseeni. Äitini kutsuukin mua tautiharavaksi. Kesä on ainutta aikaa, kun en ole laikaan kipeänä. Tänään piti lähteä kesken luennon niistämään nenää, kun ei ollut paperia, ja nenästä valui semmoin 5 cm noro limaa. Onneksi mulla on harvoin kuumetta tai sellaista, yleensä juuri vain tällasita räkätautia, joka ei sinänsä estä mitään, ärsyttää vain.

Mun oli tarkoitus käydä tänään salilla, mutta peruin aikeeni viime hetkellä, kun hävettäisi siellä olla kokoajan niistämässä. Kuntosali on kuitenkin sellainen paikka, jossa taudit helposti tarttuu, niin varmaan olisin saanut jäätäviä katseita tai jotain. Tulinkin siis vain kotiin teekupin äärelle ahkeroimaan kandini parissa. Sain kirjoitettua viikonloppuna 4 sivua, joka ei kuulosta paljolta, mutta minulle se silti on hyvä määrä. Jos saisin kirjoitettua 5 sivua/viikko-tahtiin, niin mulla olisi se 20 sivua valmiina huhtikuun alussa. Toki tekstiä pitää sitten vielä hioa ja korjailla.

Tiedän, että kaikkia kiinnostaa.

Tämä postaus oli nyt vähän tällainen. Halusin vain välissä kirjoittaa jotain muutakin kuin biokemian juttuja, jotta en muutu täysin miksikään tiedenörtiksi. 

Enkös näytäkin kamalan säälittävän flunssaiselta? Okei, näytän vain järkyttyneeltä ja väsyneeltä. 

Liian vaikeita päätöksiä minun päälleni

Tein eilen elämäni ensimmäisen tiikerikakun. Ylipäätään, en ole tainnut tehdä koskaan aiemmin kuivakakkuja.  Ne on jotenkin niin tylsiä. Nyt tuli kuitenkin kokeiltua, ja olihan se ihan hyvää, mutta tylsää. Kakku oli aika pieni, ja vuokani oli niin iso, että en saanut tehtyä siihen sitä raitaa, kun huomasin ettei vaaleaa taikinaa riitä sekä ylä- että alapuolelle. Siksipä tiikerikakkuni oli ennemminkin kuivakakku suklaisella pohjalla, mutta eipä tuo makuun vaikuta. Pikku kakku katosi yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin (pääasiassa minun suihini), joten en valitettavasti voi laittaa tänne kuvia luomuksestani. 

Mun piti eilen aloittaa kandin kirjoittaminen, mutta sitten keksin niin paljon kaikkea muuta, että se jäi. Kävin esimerkiksi koulun jälkeen puhumassa kesätyöasioista, ja sovimme niin, että teen toukokuussa puolikkaana, eli käytännössä teen 2-3 päivää viikossa ja saan puolikasta apurahaa. Sitten kesä-, heinä-, elokuun teen ihan täyttä työviikkoa. Näin ehdin viimeistellä vielä toukokuussa koulujuttujani ihan rauhassa. Kävin eilen myös uimassaja Kelalla juttelemassa ja kävimme Janin kanssa Kolmisopella shoppailemassa ja tein sen tiikerikakun ja katoin sarjoja. Eli kaikkea hyvin tärkeää, minkä takia kandi sitten vähän jäi.

Tämä viikko on ollut minulle vähän vaikea. Sellainen itsenietsiskelyviikko. Oikeastaan viimeiset kolme vuotta ovat olleet pelkkää itsenietsiskelyä. Tuntuu, etten ole edennyt minnekään, vaikka luonnontieteiden kanditaatin koulutus onkin tullut suoritettua. Olin kuukausi sitten ihan varma, että aloitan ensi vuonna maisterivaiheen opinnot. Nyt en enää ole. Mieleen on tullut ajatus, että lakkauttaisin opintotuen ja lähtisin töihin ensi syksynä. Tai vahitoehtoisesti, jos ei töitä löytyisi, niin voisin jäädä työttömäksi työnhakijaksi. Pitäisi vain käydä vielä kysymässä työkkäristä mitä ne on tällaisesta mieltä. Voisinko saada työttömyyskorvausta. Parasta olisi jos saisin jonkin osa-aikaistyön, jossa voisin tehdä vaikak 20h/vko, ja saisin siitä aina sit vähän rahaa. Sitten vuoden päästä voisin hakea johonkin toiseen kouluun. 

Ensimmäisenä olisi mielessä se eläinlääketieteellinen. Katselin juuri äsken edellisvuoden pääsykokeiden pisterajoja, ja huomasin, että ELL:ään on vaikeampi päästä kuin normaaliin lääkikseen. Olen aina luullut, että se on juuri toisin päin, kun kaikki lääkikseen hakijat aina vähättelee eläinlääkistä, että "sinne hakee vaan sellaiset ammattikoulun suorittaneet heppatytöt", mutta näin ei ilmeisesti ole. Siksipä juuri, jos tuonne haluan päästä, pitäisi jättää muut opinnot syrjään ja keskittyä vain pääsykokeisiin. Biologian ja kemian osiot saisin varmasti kerrattua ihan itsekin, mutta fysiikasta en yksin varmaan selviytyisi. Luin lukiossa pitkän fysiikan, mutta en ollut siinä kovin hyvä. Ka oli ehkä jotain 7 luokkaa. Siksi tuo fysiikka pitäisi varmaan käydä kertaamassa iltalukiossa. 

Voi voi. On taas niin paljon vaihtoehtoja. En yhtään tiedä mikä on oikea ratkaisu. Jos kuitenkin nyt vain keskityn tähän hetkeen ja kandiin ja mietin ensi syksyä lisää myöhemmin. 

Viikonlopun jälkeistä tenttihajotusta

Nyt on fysikaalisen kemian tentti ohi. Ainakin tältä erää. Toivon että pääsin ko kurssista eroon loppuiäkseni, mutta eipä sitä varma voi olla. Varsinkaan, kun se tentti meni vähän miten meni. Minä kyllä kirjoitin yllättävän paljon, joten kai on jopa mahdollista, että sieltä se ykkönen tulee. Mitään sen suurempaa en kyllä odota. Olen todellakin tyytyväinen, jos meni koko tentti edes läpi. 

Sain vasta tenttipaperin kääntäessäni tietää, että jaahas, tähän tenttiin ei anneta ollenkaan mitään listaa luonnonvakioista. Vaikka kukapa nyt ei niitä haluaisi ulkoa opetella. Voihan tietysti myös olla niin, että jos olisi ollut tarpeeksi fiksu, ei olisi tarvinnutkaan mitään luonnonvakioita, ja että minä ymmärsin yhden tehtävän täysin pieleen. Eipä sekään mikään yllätys olisi. 

No mutta joka tapauksessa saan nyt ainakin hetkeksi unohtaa tuon ankean kaavojen ja outojen termien keskittymän, ja paneutua muihin koulujuttuihin (joita muuten riittää..). Viikonlopustani en ole muistanut edes kirjoittaa tänne. Lauantaina olin juhlimassa kaverini Jaakon synttäreitä. Myös Heta tuli Oulusta tänne Savoon. Että sellainen kaveriviikonloppu oli oikestaan,. Käytiin Onnelassa. Sinne ei ollut todellakaan alunperin tarkoitus eksyä, mutta kuinkas sitten kävikään. 

Siellä Onnelassa istuskellessani ja ihmisiä katsellessani mietin, että pitäisiköhän minun vähän personalisoida ulkonäköäni. Tuollaisessa ihmismassassa kaikki ihmiset näyttää ihan samalle. Onnelassakin näin vain muutaman henkilön, joka erottui siitä harmaasta massasta. Sitä ei oikeastaan tule koskaan ajatelleeksikaan, miten mitäänsanomaton minäkin ulkoisesti olen. Ei minussa oikein ole mitään ulkoista piirrettä, joka kiinnittäisi huomion ja saisi tuntemattomatkin ihmiset muistamaan minut. Pitäisi varmaan värjätä hiukset pinkeiksi, tai sitten pukeutua johonkin vaaleanpunaiseen housupukuun. Heh. Hauska ajatus. Toisaalta kyllä, jos kaikki yrittäisi olla hyvin persoonallisia ja massasta erottuvia, niin ei kukaan sitten erottuisikaan joukusta. Pöh.

Joka tapauksessa oli tosi kiva viikonloppu ja nytkin on kivaa, kun sain se typerän tentin alta pois ja mulla on tässä jotain pakaste-Daim-mousse-kakkua. Namnamnam.

iltasanomat.fi

avatv.fi

Tässäpä parikuvaa erittäin erottuvista lookeista. Kun näitä katselee, niin tulee kyllä sellainen olo, että ehkä se ei ole minulle niin tärkeää, etten ulkoisesti sieltä ihmispaljoudesta erottuisin..

Hiukan halpatuotannosta

Minä olen vähän laiska kirjoittamaan mitään Facebookiin, koska kirjoitan elämäni huikeista tapahtumista tänne blogiini. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa jaoin Facebookissa videon. Videossa oli kuvattu kiinalaisia turkistarhoja, ja löysin videon alaikäisen facebook-kaverini seinältä ja videon kuvaus oli "disgusting and cruel people!!!". Minä kun en ole mikään kettutyttö tai eläinaktivisti, niin avasin videon vähän sillee "voi lapset kun ette maailman menosta vielä mitään ymmärrä" -asenteella. Videota katsoessa tajusin, että pitäisi ehkä itsekin joskus noita asioita miettiä.

Video oli ladattu Facebookkiin, joten en sitä nyt tänne osaa ladata. Facebookkaverini voivat sen kuitenkin käydä katsomassa. Tässä kuitenkin minun pieni näkemykseni videosta: Videon alussa lopetettiin supikoira (tai joku muu karvainen ketunnäköinen turkiseläin) sähköttämällä. Minun mielestäni juurikin niin kuin hyvä olisi, nopeasti ja suhteellisen kivuttomasti. Seuraavaksi vuorossa olivat kanit, jotka ripustettiin roikkumaan kattoon jaloista elävinä. Sitä en ymmärtänyt, miksi ne piti ripustaa ensin roikkumaan, ja vasta sitten tappaa. Miksi ei voinut ensin tappaa, sitten ripustaa kattoon ja sitten nylkeä. Kai se, että kanit ensin ripustettiin kattoo elävinä roikkumaan, oli jotenkin järkevämpää verenvalutuksen kannalta. No kaneilta kuitenkin leikattiin päät irti ennen nylkemistä, mutta seuraavaksi näytettiin jälleen jonkin supikoirannäköisen elukan nylkeminen, ja koirat nyljettii eläviltä. Nylkemisen jälkeen ne viskattiin pinoon, mutta missään välissä niitä ei tapettu. Voisi tietysti luulla, että eläin kyllä kuolee vähintään shokkiin siinä vaiheessa, kun aletaan nahkaa repimään päältä. Kuitenkin nyljettyjen otusten pinoa kuvatessa yksi nahaton koiraeläin nosti päänsä ja katsoi suoraan kameraan. Siinä vaiheessa tuli jo minullekin sellainen olo, että jokaisen tulisi kyllä todellakin nähdä tämä video. En voi edes kuvitella, millaisessa tuskassa se eläin sillä hetkellä oli. Nahka juuri revitty päältä. No lultavasti se ei tajunnut enää siinä tilassa juuri mitään, mutta se oli elossa, kohdensi jopa katseena kameraan, eli jollain lailla tajuissaankin. 

Meillä täällä Suomessa on tarkat määräykset siitä miten tuotantoeläimiä tulisi kohdella. Minulla on juuri menossa biolainsäädännön kurssi ja siellä kun kuuntelee, niin välillä ihan turhauttaa se, miten typerästi asiat on joskus hoidettava tarkkojen direktiivien ja asetusten vuoksi. Kiinan kaltaisissa halpatuotannon maissa ei ole tällaisia tarkkoja säädöksiä, tai jos onkin jotain, niiden noudattamista ei valvota. Siksi tuotanto siirtyy näihin maihin. Siellä tuotanto on halpaa, viis siitä onko se eettistä vai ei. 

Kukaan täysjärkinenhän ei kannata esimerkiksi nyt sitä, että eläimiä nyljetään elävältä. Ei kukaan. Mutta silti harva välittää näistä asioista. Itse en ainakaan tunne ainuttakaan ihmistä, joka valitsee kaikki tuotteensa tuotantomaan perusteella. En ole sellainen itsekään. Tottakai kaikki valitsevat mieluummin sen eettisesti tuotetun tuotteen, jos siihen on helppo ja halpa mahdollisuus, mutta ei kukaan jaksa maksaa aikaa ja rahaa siitä, että löytää nimenomaan sen eettisen tuotteen. Tuskimpa siihen on aina mahdolisuuttakaan.

Kun luin tuohon videoon laitettuja kommentteja niin alkoi ärsyttää. Lähes kaikki olivat luokkaa "Hyi miten kamalia ihmisiä! Kyllä tuollaiset joutaisi nylkee elävältä, eikä noita söpöjä eläinparkoja!!!". Ihan niin kuin ne kiinalaiset turkisfirmoissa työskentelijät jotenkin nauttisivat siitä, että nimenomaan saavat satuttaa eläimiä. Joillain kuin ei vain ola vaihtoehtoja. Kaikki eivät voi jäädä kotiin nukkumaan valtion elätettäviksi, jos työ sattuu olemaan epämukavaa. Ne ihmiset tekevät sitä työtä, jotta saavat rahaa ja pystyvät elättämään itsensä ja perheensä. Muussa tapauksessa rahaa ei tule. Sitä paitsi nämä samaiset videon kommentoijat tuskin edes osaavat ajatella, että se miten niitä "söpöjä eläinressukoita" siellä kohdellaan, on enemmänkin kiinni meistä. Meillä täällä on vara valita, niillä turkistarhatyöntekijöillä ei välttämättä ole. 

Minulla ei tietekään ole mitään varaa itselläni tuomita toisten ostokäytänteitä, sillä esimerkiksi omakin vaatekaappini tursuaa jotain H&M-toppeja ja harvemmin minä mitään muutenkaan tavaroideni alkuperästä tiedän. Mutta halusimpahan nyt vähän avautua siitä Facebookissa jakamastani videosta. (Kiinassa muuten käytetään tuorkistuotannossa ihan kadultalöytyviä kissaja ja koiriakin, joten ei kannata hukata lemmikkiään Kiinaan, tai voi joutua noutamaan sen hanskahyllystä.)

Hakusanalla "chinese fur farm" löytyi paljon kuvia googlesta. Sekin kuva missä se nyljetty koiraotus katsoo suoraan kameraan. En viitsi kuitenkaan tänne blogiini mitään rajuja kuvia pistää. Tämä kuva on täältä.