Aurinkoa! Iiiihanaa! Valitettavasti ensi viikolle oli heti luvattu sateita, mutta siitä ei pitäne murehtia juuri nyt. Mennyt viikko on sisältänyt paljon ulkona olemista erillaisissa muodoissa. Ollaan Janin kanssa moottoripyöräilty, kävin moikkaamassa Hanna-mummoani Pielavedellä ja olen tapellut pyöräni takarenkaan kanssa, josta oli sisäkumi puhki, ja sitten ei ollutkaan, ja sitten taas oli. Tänään kävin kuitenkin hakemassa kokonaan uuden kumin, niin pääsempähän tästäkin ongelmasta.
Eilen käytiin Mirkan kanssa kiipeilemässä Puijonmäen rappusia ylös ja alas. Oli kyllä ihan hauskaa, ja pohkeet sai kunnon treenin. Nytkään en millään malttaisi pysyä sisällä, vaikka reidet huutaa hoosiannaa. Varmaan on kohta kuitenkin pakko lähtee hakee vaikka jäätelöä lähikaupasta, jos ei muuta.
Olen ollut myös joka päivä tällä viikolla töissä. Viihdyn siellä edelleen hyvin. Työtehtäväni ovat histologiaa, eli siis kudoshommia, mikä mielestäni lisää työn kiinnostavuutta. On kiva, kun näkee siinä edessään sen tutkittavan asian. Voi olla varma, että siinä se on. Jos ei alaani opiskele, voi tämä kuulostaa vähän hölmöltä, mutta voin kertoa, että esimerkiksi jonkun RNA:n kanssa asia on ihan eri. Kokoajan pitää varoa ja varjella sitä RNA:ta siellä putkessa, ja vasta lopussa sitten saa selville, selviytyikö RNA-molekyylini hengissä toimenpiteistäni. Noh, joka tapauksessa siis, töissä on kivaa.
Minulla oli myös maanataina synttärit. Täytin 22-vuotta. En edes muistanut koko juttua aamulla, mutta ystäväiseni Heta onneksi muistutti hyvissä ajoin tekstiviestillä. Syntymäpäivääni juhlistin Ainojäätelöpaketilla.
Tässäpä oli tällainen tiivistelmä kuluneesta viikosta.
myöhästyneet onnittelut!! :-)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista