Olen nyt aloitellut kesätyöt virallisesti. Teen tosin vielä puolikkaita viikkoja tämän toukokuun, jotta saan kaikki kouluhommat alta pois. Minulla ei tosin ole jäljellä enää kuin kandin viimeistely ja kypsyysnäytteen kirjoittaminen. Huh. Niin sitä on tämäkin lukuvuosi saatu loppusuoralle.
Töissä olen viihtynyt tosi hyvin. Olen värjännyt, valanut, leikellyt, monistanut, hajottanut ja vaikka sun mitä. Tämä homma tuntuu omalta, ja tällä hetkellä minulla ei ole pienintäkään aikomusta pitää mitään välivuosia tai vaihtaa alaa, niin kuin taannoin uumoilin. Toisaalta mieleni on hyvin vaihtelevainen. Esimerkiksi viime viikkoina minulla on ollut kova halu hankkia oma asunto. Siis ihan omistusasunto. Mutta ehkä parempi, että hankin ensin sen ammatin, ja katson, josko saisin myös työpaikan, ennen kuin alan mitään taloja ostelemaan.
Kävimme eilen Mirkan kanssa kuuntelemassa Teflon Brothersia Henkassa, joten loppuun vielä vähän kuvia illasta.
Käytiin eka syömässä jätskit torilla.. (Onneksi kohta on kesä, niin mulla ei oo enää joka kuvassa sama pipo.)
..yritettiin ottaa teinipeilikuvia Henkan vessassa..
..tilattiin alkoholittomat pirtelödrinkit..
..ja fiilisteltiin itse keikka.
Hei oonnee jo kandista! Alkaa olla viimenen rypistys jäljellä. Joko oot ajatellu millon alkaa gradun teko?
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Gradun kanssa oon vähän kahden vaiheilla. Toisaalta, jos työnantajallani olisi joku hyvä aihe, olisi kiva aloittaa gradu jo kesällä. Toisaalta taas, jos ensi vuonna painaisi täysillä kursseja, niin sitten voisi viimeisenä vuonna keskittyä täysille graduun. Minun pitää tätä vielä pohtia, ja käydä juttelemassa myös muutaman tietävämmän tahon kanssa asiasta. :D
Poista