Alkuruokana oli toistamiseen sipulikeitto,tähän tosin sai lisätä juustoraastetta.
Pääruokana kasvismakaronilaatikko.
Jälkkäriksi päärynöitä vaniljakastikkeella.
Toimintaosio oli unohtunut, mutta Essi lupasi järjestää sen joskus toiste.
Perjantaina sitten lähdimme Janin kanssa Iisalmeen. Kävimme pitkällä metsälenkillä, saunoimme ja grillasimme ja kävimme bongailemassa Sukevalla lintuja. Viikonloppu sujui kaikenkaikkiaan oikein makoisasti. Tänään, äitienpäivänä, kuitenkin tuli pieni harvittava takaisku. Soittelin nimittäin eilen isäni kanssa, ja tarkoitus oli viedä mummo tänään äitienpäivän kunniaksi syömään. Sovimme, että isä soittaa minulle, kun tietää, että milloin ja minne ollaan menossa. No tänään koko aamupäivän Janin kanssa tapoimme aikaa telkkarin ääressä, ja odotimme soittoa. Puoli kolmen aikaan menin jo äkäisenä puhelimelleni (joka oli laturissa viereisessä huoneessa) ja huomasin, että se oli jäänyt äänettömälle, ja isä oli jo yli tunti sitten yrittänyt soittaa. Kun soitin takaisin, olivat kaikki jo ruokailleet. Harmitti todella paljon. Olisin halunnut nähdä mummoa ja ukkia. Tiesin, että ummo olisi arvostanut todella paljon, jos olisimme tulleet. Olin laskenut koko päivän ruokailuni aterian varaan. Olimme lorvineet koko aamupäivän ihan turhaan.
Huomasi taas vaihteeksi, miten nuo e-pillerit sotkee vähän tunteita, sillä vaikka tilanne oli harmistuttava, niin reagoin siihen pääni sisällä kyllä aivan liian raskaasti. Tuntui, kuin koko päivältä olisi hävinnyt merkitys ja millään ei ollut enää mitään väliä. Lähdimme Janin kanssa ajelemaan kohti Kuopiota, ja koko matkan istuin mököttäen itselleni musta pilvi pääni päällä. Onneksi menimme sentään käymään Janin mummon luona, jolloin mieleni parani, tai paremminkin normalisoitui. Soitin äsken mummolle, ja toivotin hyvät äitienpäivät puhelimitse.
Fiilistäni kuitenkin laski hiukan, kun saavuimme äsken kotiin, ja jo rappukäytävässä vastaan leijaili ihanainen kissan kusen haju. Koko kämppä löyhkää. Tutkittiin joka paikka, mutta ei löydetty minne tuo kusimutteri on nyt käyny tarpeillaan. Tyhjennettiin ja pestiin varmuuden vuoksi koko hiekkalaatikko, mutta eipä tuntunut auttavat. Voi hemmetin kissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti