Koiranpentuasiaa

En ole oikein missään hurjassa kirjoitteluvireessä ollut koko kuussa. Ajatuksia on paljon ollut mistä haluan kirjoittaa, mutta ei sitten lopulta jaksakaan. Koko kesä on ollut kuitenkin oikein mukava. Huomenna ohjaajani palaa lomaltaan, joten töissäkin tulee vähän lisää sutinaa (meenasi tällä viikolla jo tekeminen loppua kesken).

Kesä on mennyt hurjaa vauhtia, ja olen odottanut syksyä innolla, sillä luulin pitkään saavani koiranpennun syyskuussa. Odottelin pentua kahdestakin pentueesta, mutta valitettavasti molempiin syntyi vain yksi narttupentu, joten koiraa ei riittänyt minulle asti. En ole aiemmin kirjoittanut tarkemmin näistä koirajutuista tänne, koska koko homma on ollut vielä niin epävarmaa. 

Onneksi eräs kasvattaja päätti astuttaa yhden narttunsa jo nyt, ja tästä yhdistelmästä olen ollut kiinnostunut keväästä asti. Nyt pitää vain toivoa, että pentuja tulee, ja niitä tulee niin paljon, että yksi riittää minullekin. Silloin saisin koiran joskus marras-huhtikuun vaihteessa. 

On tässä kuitenkin yksi hyväkin puoli, että pentu ei tulekaan nyt heti syyskuussa. Ehdin nimittäin taas käymään koulumme ohjatuissa liikunnoissa ja salilla. Olen nyt kaksi viikko yrittänyt käydä salilla 1,5 kk tauon jälkeen. Pukuhuoneen peilit ovat vain aika kauheat. Katsoin itseäni niistä viimeksi joskus toukokuussa. Nyt kesän mässäily on tehnyt tehtävänsä, ja olen kerännyt itselleni tasaisen kerroksen pehmustetta. Käsivarteni, vyötäröni ja reiteni ovat paksuuntuneet ihan silminnähtävästi. Reidet eivät kyllä haittaa, mutta erityisesti noita käsivarsiani vähän kauhistuin. Eilen uskaltauduin vaa'alle varmaan kuukauden taon jälkeen. Painoni ei ollut kyllä juuri noussut, mutta ilmeisesti lihakseni on siis vain muuttunut vähän löllömmäksi. No mutta ei tämä tilanne mitenkään paha ole. Nyt vain alan taas käymään säännöllisesti salilla ja syyskuussa aloitan taas zumbat ja jumpat, niin eiköhän tämä löllähtäminen lopu siihen. 

Pentukuumettani levittääkseni; Mira-koiran pentu, kesällä 2010. 

Puhtaan kodin salaisuus

Kuten jo aiemmin kirjoitin, meillä oli maanantaina siivouspäivä. Sellaista supersiistiä ei tästä karvamanalasta saa, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvin asumiskelpoinen. Oudointa tässä on nyt kuitenkin ollut se, että olemme saaneet pidettyä kämpän lähes samana, kuin mitä se oli maanantaisiivouksen jälkeen. Yleensä tässä ajassa olemme jo saaneet hyvän myräkän taas aikaiseksi. 

Mitä siis on tapahtunut?

 1)Olemme jakaneet vastuualueet. Kumpikin hoitaa oman vastuualueensa, mutta tietysti pyrkii kuitenkin siivoamaan jälkensä, vaikka ne eivät juuri sille omalle alueelle kuuluisi.

2) Vastuualueita ei ole jaettu "tasa-arvoisesti" ja "yhdenmukaisesti", vaan niin, että sotkusta enemmän häiriintyvä, eli tässä tapauksessa minä, saa enemmän vastuuta. Meidän tapauksessamme hoisimme asian niin, että Jani huolehtii pyykinpesusta, ja minä kaikesta muusta. Tämä on nyt todettu toimivaksi (palataan asiaan kuukauden päästä, ja katsotaan miten edistyy.)

Aiemmin olen yrittänyt jakaa siivoustehtäviä epätoivoisesti puoliksi. Tämä ei kuitenkaan toiminut, sillä Jania ei ärsytä sotku läheskään niin paljon kuin minua. Jos Jani oli vaikka jättänyt likaiset sukat lattialle, ja minä yritin oikein protestiksi olla siivoamatta niitä, jotta Janikin tajuaisi, että "hups, unhodin sukat lattialle", niin ei varmasti onnistunut. Janille likaiset sukat lattialla eivät ole samanlainen silmäänpistävä ärsyke kuin minulle. Vielä vähemmän auttoi se, että mainitsin sukista lattialla, sillä "mäkättäminen", "marmattaminen", "huomattelu" ja kaikki muu vastaava aiheuttaa miehessä vaistomaisen vastareaktion, eli "en varmasti tee ainakaan sitä mitä juuri käskit". Ihan sama vaikka asian muotoilisi kuinka kauniisti tahansa, "kulta, voisitko olla ihana ja laittaa likaiset sukat aina pyykkikoriin" yms, mies ottaa sen varmasti jonkinlaisena vittuiluna, kettuiluna tai yrityksenä alistaa mies tossun alle. 

Siispä se, että minä vastaan nykyään lähes kokonaan meidän asunnon siivouksesta, pitää asuntomme toivon mukaan paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Tällöin pysyn itsekin paremmalla tuulella. Ruoan laitamme kuitenkin edelleen yhdessä!

Talvi saapui

Naapurit saivat tänään nauttia kesäisestä tekolumisadekuurosta, sillä meillä oli siivouspäivä. Olin kakkamainen naapuri ja kopistelin pöytäliinan ja sohvaviltit ja -tyynyt parvekkeella. Voi kamaluus sitä valkoisen karvan määrää mikä niistä irtosi ja jäi leijailemaan hiljoksittain kohti maata auringonpaisteeseen. Toivottavasti alakerran parvekketta ei jouduta kolaamaan huomenna puhtaaksi. Mutta kyllä kannatti siivota. Koko asunto muuttui kerrasta paljon rakastettavammaksi ja kodikkaammaksi, kun muutaman tunnin jaksoi tampata, luututa ja imuroita. Nyt täällä voi jopa hengittää. Tietysti tästä luksuksesta voi nauttia vain pari päivää, kunnes jälleen lattiamme ja pöytämme ovat päällystyneet karvasta, mutta nämä pari piävää nautin täysin siemauksin työni hedelmästä.

Surullista että tämä on vasta toinen postaukseni heinäkuussa. Haluaisin kirjoittaa useammin, mutta jotenkin ei malta istahtaa ja miettiä niin paljoa. Joka tapauksessa olin jälleen viikonlopun Iisalmessa. Perjantaina oli Oluset, tuo mahtava olutfestifaali Iisalmen Luuniemellä. En ollut itse sisällä asti, mutta olin kaveriporukassa läheisellä rannalla nautiskelemassa koleasta kesäillasta. Onneksi pääsimme jossain vaiheessa eräälle kämpälle jatkamaan ja lämmittelemään. Siitä kämpältä jatkoimme sitten baariin, Iisalmen uskomattomaan Caveen. Siellä huomasin jälleen olevani iältäni reilusti yli keskitason, mutta ei se haitannut kun oli tarpeeksi paljon kavereita mukana. On myös pakko hehkuttaa vähän tällaisella lällyasialla, mutta minä ja Jani tanssimme tuona iltana ensimmäistä kertaa yhdessä hitaita. Meni yli kaksi vuotta, että pääsimme tähän pisteeseen, ehkä ensi kesänä uskallamme jo pussata. :3

No mutta olusilta oli kaikkiaan oikein rattoisa, hilpeä ja mukava. Seuraava aamu ei ollut niin rattoisa, mutta ei nyt mikään kauhistuskaan. Perus väsymystä oli havaittavissa pitkin päivää, ja mahani oli tapansa mukaan sekava. Onneksi Heta oli ouluystävänsä kanssa meillä yötä, niin he piristivät tylsää krapula-aamua. Saatiin lisäksi illalla muurinpohjalettuja ja marjoja.

Sunnuntaina, eli eilen, kävin kyyretkellä. Äiti ja hänen miesystävänsä tietävät paikan, jossa on aina kyitä. Erityisesti tietysti auringonpaisteella. Harmi vain eilen ei oikein paistanut aurinko, päin vastoin, kun saavuimme paikalle alkoi sataa. Onnistuimme silti löytämään yhden kyyn. Äiti yritti nostaa sen kepillä tielle, että olisimme voineet katsella sitä tarkemmin, mutta käärme parka oli niin ketterä, että onnistui luikkimaan äitin kepistä ladon alle. Saimme sitä kuitenkin melko pitkään ihastella ennen sitä. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, olisi ollut kiva ottaa kuvia niin nätistä olennosta. Se pitää kyllä kyykäärmeistä sanoa, että ei ne kyllä ihan huvin vuoksi pure. Tuotakin rukkaa äiti ahdisteli aika paljon, mutta ei käärme yrittänytkään purra kertaakaan. Luikerteli vain pakoon. Varmaan ainoa keino saada kyyn purema vahingossa, on astua oikein kunnolla sellaisen päälle. 

Loman turhake

En ole nyt malttanut kirjoitella tänne pariin viikkoon. Viime viikon kohokohdat olivat kuitenkin:

1. Kävin kampaajalla poistattamassa hiuksistani sellaisen ~20 cm pituudesta.

Vertaa pituutta tähän. Hiukset on myös värjätty, mutta väri on vähän vaatimaton. Onneksi pituus oli sentään oikein mieleiseni.

2. Sain vihdoin viralliset kandidaatin paperit postissa, eli valmistuin virallisesti luonnontieteiden kandidaatiksi.

Tämä viikko onkin minun ainokainen lomaviikkoni koko kesänä. Lähdimme perjantai-iltana Janin kanssa Iisalmeen. Lauantaina kävimme Löytyn lohella onkimassa kolme lohta, joista minä pyydystin kaksi. Nuo tuollaiset ongittaviksi kasvatetut lohet ovat tosi ärsyttäviä, kun ei ne ovat oppineet tunnistamaan koukulliset syötit. 

 Jani ja minä onkimassa.

Tässä on ensimmäinen saaliini. Minulla oli vähän huono onki, eikä se syötti pysynyt siinä koukussa millään, joten se koukku sitten sattui takertumaan tämän kaverin pyrstöön. Ei kai sitä ole missään määritelty, miten päin sen kalan sieltä vedestä on noustava.

Sunnuntai meni taas kirkossa istuen ja kakkua syöden, sillä silloin oli serkkuni rippijuhlat. Näin hurjasti isän puolen sukulaisia, joita en ole nähnyt vuosikausiin. Oli ihan mukava kyllä päivittää naamoja muistiin, etten nyt ihan kokonaan sukulaisiani unohda.

Koko loppuloma on oikeastaan mennyt vähän hassusti ohi. Maanantain olin Iisalmessa kissa/koiravahtina, kun äiti oli Helsingissä. Katselin yksin telkkaria ja käveleksin ympäri Iisalmea Leewin kanssa. Oli tylsää ja yksinäistä. 

Tiistaina vahdin pikkusisaruksiani klo 12-21. Oli näin äkkiseltään melko uuvuttavaa, mutta olihan se hyvä viettää niidenkin kanssa vähän aikaa. Näen sisaruksiani tosi harvoin, ihan hävettää joskus. En kuitenkaan nähnyt juuri ketään aikuista koko päivänä. 

Tänään äiti palasi sitten Iisalmeen ja vapautti minut koira/kissavahtitehtävistäni. Kiertelimme äitin kanssa tänään kirpputoreja ja äiti osti minulle sähkövatkaimen koiranhoitopalkaksi. Palasin tänään Kuopioon, koska niin oli Janin kanssa sovittu. Jani lähti kuitenkin kaverinsa luo, joten olen jälleen yksin. Turhauttaa. Onko tämä loma nyt vain tuomittu yksin oltavaksi. Kämppäkin haisee ihan kissan paskalle, enkä nyt äkkiseltään sattunut löytämään, minne tuo Karvisen-Mulkero on tällä kertaa käynyt torttunsa vääntämässä. Huomiselle on onneksi suunniteltu rantalenttispelejä, että ehkä lopultakin, huomen iltana, saan kaipaamiani ihmiskontakteja. Sää näyttäisi ainakin ihan lupaavalta.

Äiti laittoi minulle tänään tällaisen tarratatuoinnin nilkkaan. Tykkään siitä kovasti.