Naapurit saivat tänään nauttia kesäisestä tekolumisadekuurosta, sillä meillä oli siivouspäivä. Olin kakkamainen naapuri ja kopistelin pöytäliinan ja sohvaviltit ja -tyynyt parvekkeella. Voi kamaluus sitä valkoisen karvan määrää mikä niistä irtosi ja jäi leijailemaan hiljoksittain kohti maata auringonpaisteeseen. Toivottavasti alakerran parvekketta ei jouduta kolaamaan huomenna puhtaaksi. Mutta kyllä kannatti siivota. Koko asunto muuttui kerrasta paljon rakastettavammaksi ja kodikkaammaksi, kun muutaman tunnin jaksoi tampata, luututa ja imuroita. Nyt täällä voi jopa hengittää. Tietysti tästä luksuksesta voi nauttia vain pari päivää, kunnes jälleen lattiamme ja pöytämme ovat päällystyneet karvasta, mutta nämä pari piävää nautin täysin siemauksin työni hedelmästä.
Surullista että tämä on vasta toinen postaukseni heinäkuussa. Haluaisin kirjoittaa useammin, mutta jotenkin ei malta istahtaa ja miettiä niin paljoa. Joka tapauksessa olin jälleen viikonlopun Iisalmessa. Perjantaina oli Oluset, tuo mahtava olutfestifaali Iisalmen Luuniemellä. En ollut itse sisällä asti, mutta olin kaveriporukassa läheisellä rannalla nautiskelemassa koleasta kesäillasta. Onneksi pääsimme jossain vaiheessa eräälle kämpälle jatkamaan ja lämmittelemään. Siitä kämpältä jatkoimme sitten baariin, Iisalmen uskomattomaan Caveen. Siellä huomasin jälleen olevani iältäni reilusti yli keskitason, mutta ei se haitannut kun oli tarpeeksi paljon kavereita mukana. On myös pakko hehkuttaa vähän tällaisella lällyasialla, mutta minä ja Jani tanssimme tuona iltana ensimmäistä kertaa yhdessä hitaita. Meni yli kaksi vuotta, että pääsimme tähän pisteeseen, ehkä ensi kesänä uskallamme jo pussata. :3
No mutta olusilta oli kaikkiaan oikein rattoisa, hilpeä ja mukava. Seuraava aamu ei ollut niin rattoisa, mutta ei nyt mikään kauhistuskaan. Perus väsymystä oli havaittavissa pitkin päivää, ja mahani oli tapansa mukaan sekava. Onneksi Heta oli ouluystävänsä kanssa meillä yötä, niin he piristivät tylsää krapula-aamua. Saatiin lisäksi illalla muurinpohjalettuja ja marjoja.
Sunnuntaina, eli eilen, kävin kyyretkellä. Äiti ja hänen miesystävänsä tietävät paikan, jossa on aina kyitä. Erityisesti tietysti auringonpaisteella. Harmi vain eilen ei oikein paistanut aurinko, päin vastoin, kun saavuimme paikalle alkoi sataa. Onnistuimme silti löytämään yhden kyyn. Äiti yritti nostaa sen kepillä tielle, että olisimme voineet katsella sitä tarkemmin, mutta käärme parka oli niin ketterä, että onnistui luikkimaan äitin kepistä ladon alle. Saimme sitä kuitenkin melko pitkään ihastella ennen sitä. Harmi kun ei ollut kameraa mukana, olisi ollut kiva ottaa kuvia niin nätistä olennosta. Se pitää kyllä kyykäärmeistä sanoa, että ei ne kyllä ihan huvin vuoksi pure. Tuotakin rukkaa äiti ahdisteli aika paljon, mutta ei käärme yrittänytkään purra kertaakaan. Luikerteli vain pakoon. Varmaan ainoa keino saada kyyn purema vahingossa, on astua oikein kunnolla sellaisen päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti