Ehkä liiankin tarkka kuvailu mahataudin jälkeisistä toiminnoistani

Olen ollut koko viikon koulussa, eli siis tervehtynyt olen, mutta maha ei kyllä ole vielä ihan normaali. Se turpoaa aina valtavaksi palloksi kun syön yhtään mitään. Tänään söin koulussa klo 11 lautasellisen pinaattikeittoa kananmunalla, vähän salaattia ja leivän. No siitäkös maha riemastui ja seuraavat neljä tuntia oli sellaista pöhötystä että huh huijaa. Kävin kuitenkin zumbailemassa, eikä maha siellä zumbassa ollut yhtään häiriöksi. Viiden aikaan kun kävelin kotiin, maha kuitenkin edelleen väitti että olen ahminut tänään niin paljon ruokaa, että se varmasti ratkeaa kohta. Ajattelin kuitenkin asiaa järjellä, ja tulin siihen tulokseen, että jos olen syönyt koko päivän aikana vain lautasellisen pinaattikeittoa, on minulla pakko jo kuuden aikaan illalla olla nälkä. Kävimme siis Janin kanssa hakemassa kaupasta pihvit ja salaattia, jotka sitten kotona söimme. Mahani oli kyllä kokoajan sitä mieltä, että ei ruokaa enää yhtään, mutta päätin kuunnella tällä kertaa järjen ääntä ja ahdoin sapuskat jo valmiiksi piukeaan mahaani. 

Edelleen on sellainen olo, kuin olisin niellyt jalkapallon tai jotain. Ilmeisesti kaikki suolistoflorani katosi tuossa mahataudin aikana, eikä maha tiedä mitä tehä. Olen tänään pistellyt poskeeni kolme maitohappobakteeritablettia, mutta en ole kyllä hirveästi huomannut niiden auttavan. Kauankohan tätä oikein kestää? Inhottaa, kun maha mekastaa kokoajan ja on niin tuvonnut että sattuu.

Menetin tossa mahataudin aikana paljon nesteitä, joita olen yrittänyt paikkailla juomalla paljon. Vessassa ei silti tarvitse juuri rampata. Kerta päivässä riittäisi vallan mainiosti. Ilmeisesti elimistöni yrittää nyt täyttää tyhjentyneitä nestevarastojaan. Tästä huolimatta minulle tapahtui tänään zumbassa hyvin kummallinen juttu. Minähän käyn kerran viikossa zumbassa, koska se on minusta kivaa. Siinä ei tule hiki, ei kuuma, ei hengästy, mutta se on kivaa. Kuitenkin tänään, ihan normaalissa zumbassa, hikoilin todella paljon. Minulla oli lämmin, mutta ei kuuma, enkä ollut kyllä lainkaan hengästynyt. Silti hikoilin enemmän kuin pitkään aikaan. Hiki virtasi otsaltani ihan peruskappaleidenkin aikana. En ymmärrä. Virtsaan niitä nesteitä ei voi laittaa, mutta hieksi senkin edestä. 

Olen hiukan pahoillani tästä hyvinkin tarkasta ruumiintoimintojeni analysoinnista, mutta minulle tuli vain tarve kertoa tämä kaikki. Nyt vain sitten odottelen, että kehoni palaa normaaliin tilaan, ja voin alkaa taas normaalisti nauttimaan ruuan, liikunnan ja pissalla käynnin riemuista. 

Voihan mahatauti

Toissa yönä nukuin melko huonosti ja yhdessä vaiheessa havahduin siihen, että  mahani oli paisunut valtavaksi. Olin kuitenkin puoliunessa, joten en ollut varma, oliko havaintoni tosi, vai vain unta. Aamulla kuitenkin herätessäni tajusin, ettei kaikki ole kunnossa. Minulla ei ollut mitään kipuja, mutta maha oli aivan sekaisin. Puolen päivän maissa aloin oksentamaan ja iltapäivällä nousi kuume. Jej, jej. Kahdella kaverillanikin on ollut tässä viime päivinä mahatautia, joten ei se nyt ihme ole, että mullekin tuli.

Meidän piti lähteä eilen Ouluun, mutta eihän siitä tietysti kipeänä mitään tullut. Kaiken lisäksi eilen illalla olin jo niin kuihtunut, että pelkkä vessassa käynti oli yhtä tuskaa. Kaikkialle vihloi ja verensokerit oli niin matalalla, että piti vähän väliä römähtää lattialle hakemaan vähän verta päähän. En syönyt eilen mitään. Vettä lipitin kyllä paljon. Aamupäivällä se ei pysynyt sisällä millään, mutta sitten kun Jani tuli viiden aikaan töistä, en enää oksentanut. Jani toi minulle myös mehua, jota sain juotua ihan hyvin ja vettäkin siihen lisäksi, ja kaikki pysyi sisällä.

Eilen oli niin heikko olo, etten olisi näinkään pitkää tekstiä voinut kirjoittaa. Nyt kuitenkin olo on jo paljon parempi, ja syön tässä juuri A+ jogurttia, ja katson, kuinka maha sen ottaa vastaan. Kuumetta ei ainakaan ole, ja seisaallaan oleminenkin onnistuu. Periaatteessa voisimme ehkä tänään lähteä sinne Ouluun, mutta ei ehkä kovin fiksua, jos oloni huononee päivemmällä. Parempi lepäillä ja katsella miten käy. Toivottavasti tämä oli vain tällainen lyhytkestoinen pörriäinen. Yksi hyväkin puoli tässä oli, nimittäin nyt ei kyllä maha pömpötä. Kuinka se voisikaan, kun ei siellä ole mitään. Paino tippui eilisen aikana 3 kiloa. Haha. Tottakai paino nousee heti takaisin normaaliksi, kun alan syödä.

Loppuun vielä (mitenkään tekstiin liittymättä) kuva tämän hetken lempimakeisestani. Anne toi näitä mulle Australiasta, ja ihastuin. Mutta niinhän sitä sanotaan, että juuri sitä aina haluaa, mitä ei voi saada. Jos joku tietään Suomesta jonkin paikan, josta näitä voisi saada, niin kertoo minulle heti. Todennäköisesti näitä ei kyllä täältä mistään löydy. 

Winterfest 2013

Eilen oli sitten Winterfest. Uhhuh. Tuntuu, ettei koko helmikuussa ole ehtinyt muuta kuin kiertää kaikenlaisia bileitä ja opiskelijatapahtumia. Tänään oltiin sovittu vertaisryhmän kesken, että palautetaan vertaisryhmän sellaiset hahmotelmat kandin johdannosta, mutta enhän minä ole kirjoittanut vielä lausettakaan. Nyt pitää oikeasti terästäytyä tämän koulun suhteen. Meillä on myös menossa nyt 8 opintopisteen kurssi, fysikaalinen kemia, joka on ainakin minulle tuottanut pieniä hankaluuksia vaikeiden laskareidensa vuoksi. En tiedä millä ilveellä väännän sen kurssin läpi, mutta pakko kai se on yrittää. Lähdemme vielä perjantaina Janin kanssa Ouluun, mutta sen jälkeen saa jäädä kaikenlainen ylimääräinen biletys hetkeksi, ja keskityn koulujuttuihin, erityisesti siihen kandiin.

Winterfestissä oli kuitenkin todella kivaa. Sää oli ihan mahtava; ei ollut kylmä, ja aurinkokin näyttäytyi aina välillä. Winterfest on siis poikkitieteellinen opiskelijatapahtuma täällä Kuopiossa, jossa kierrellään rasteja 4 hengen joukkueina. Tavallisesti nämä rastit ovat olleet Valkeisenlammen jäällä, mutta koska nyt on ollut niin lämmintä, ei oikein voi luottaa, että jää kantaisi monta sataa opiskelijaa kerralla, joten rastit oli ripoteltu Valkeisenlammen ympärille. Ulkona rasteja oli yhteensä kuusi ja viimeinen rasti sijaitsi sisällä Apteekkarissa. Loppubileet olisi järjestetty Puikkarissa, mutta itseäni alkoi väsyttää tuo ulkona riehuminen sen verran, että möin suosiolla lippuni kaverille ja lähdin klo 20 bussilla kotiin. Hyvä päätös, niin ei tullut univelkaa, ja jäi hyvä fiilis tapahtumasta.

Rakastan näitä kaikenlaisia rastisuunnistuksia, koska silloin saa ihan luvan kanssa häpeilemättä muuttua takaisin lapseksi ja leikkiä ja riehua sielunsa kyllyydestä. (Ihan kuin minä en muutenkin niin tekisi.)

 Minä ja Anne. Tai oikeastaan Anne ja minä.

 Valkeisenlammen rantaa.

Porukkaa ja jonoja oli muuten paljon, vaikka se ei näistä minun kuvista ilmi käykään. 

Neljän neidin illallinen, osa 2

Eilen jatkui keksimämme illaviettotapa, neljän neidin illallinen. Illan emäntänä toimi tällä kertaa Suvi. Samalla pidimme huikeat, kauan odotetut petosbileet! (Eli siis bileet Petosella, eikä mitkään pettämisbileet.) Ruoka oli kyllä todella hyvää, ja illan kruunasi Suvin henkilökohtainen James, joka toimi meillä baarimikkona koko illan. Jos lasi tyhjeni, tarvitsi huutaa vain "James!", niin lasi tultiin täyttämään. Palvelua parhaimmillaan. Lisäksi pelasimme Zombie dize -noppapeliä. Peli oli hyvää viihdykettä kaiken muun ohella, ja se oli tarpeeksi yksinkertainen pelattavaksi pienessä humalassakin.

 Upea pöytäasetelma ruuantähteistä ja pullonkorkista. Taidetta parhaimmillaan.

 Alkuruuaksi ranskalaista hernesosekeittoa tuoreella mintulla.

Pääruokana pastaa ja lohipinaattikastiketta. 

Jälkkärinä sokeroitua ananasta, marenkia, kermavaahtoa ja maskarbonea.

Ruoka oli järjettömän hyvää. Olin vielä tosi nälkäinen, joten oli kyllä melkoista kidutusta istua odottamassa alkuruokaa, kun se tuoksui niin kamalan hyvältä. Illan lopuksi kävimme vielä katsastamassa läheisin pubin, jonka nimi oli joku kissaeläin, muistaakseni Leopardi, mutta käytimme siitä myös nimeä Gepardi ja Puuma. Oli kyllä tosi hauska ilta.

Tahkolla

Olimme ainejärjestön kanssa maanantaista keskiviikkoon Tahkolla. Oli kivaa. Maanantaina saunottiin ja käytiin laskemassa pulkkamäkeä. Laskiaistiistai kuluikin sitten suurilta osin rinteissä lasketellen. Sää oli sinänsä ihan loistava, sillä pakkasta oli vain muutama aste ja ei edes tuullut, mutta välillä sateli vähän sellaista märähköä lunta, joka sitten tammautui suksien pohjiin ja hidasti liikkumista. Mutta en valita, oli kaiken kaikkiaan ihan huippua päästä laskettelemaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. 

Tarkoitushan oli myös bilettää, mutta minä olin ainakin tuosta ulkoilusta niin väsynyt, että menin molempina iltoina jo ennen klo 23 nukkumaan.

Meidän mökit oli kyllä aivan mahtavat. 4 isoa 12 hengen mökkiä todella lähellä rinteistä. Kaiken lisäksi meitä lähti tuonne reissuun niin vähän, että mökit eivät täyttyneet. Meidänkin mökissä oli vain 5 henkeä, eli jokainen sai oman huoneen. Minun huoneessani oli lisäksi oma vessa ja suihkukin. Melkoista luksusta.

 Pari otosta mökistä. 

Tahkon mökit näkyy tuolla alhaalla. Nuo pienet laatikot. Näytti paljon hienommalta tuossa paikan päällä.

Minä ja minttukaakao. 

Uusi nimi, uudet housut

Muokkasin blogiani hieman. Vaihdoin nimen ja tein bannerin, joka tosin on vähän onneton, mutta ompahan sentään jotain. Lisäksi huomasin, että blogini on Tyynenmeren ajassa, joten päivitin sen nyt Suomen aikaan. Tultiin siis kuusi tuntia taaksepäin. Olen miettinyt tätä nimen muutosta jo pitkään, mutta en ole vain jaksanut alkaa väkertää. Nyt on nimi ja ulkoasu muutettu, niin blogini on edes vähän persoonallisemma näköinen mitä ennen. 

Olin taas viikonlopun Janin kanssa eläimiä hoitamassa. Vaikka tosiasiassahan se oli Jani, joka ne eläimet hoiti, ja minä olin vain seurana. Tänään kuitenkin Janin sisko palaa poikaystävänsä kanssa matkoilta, joten Jani ja tietokone muuttivat takaisin kotiin. On se ihan erillaista olla täällä kotona, kun Jani räpeltää tuossa huoneen toisella puolella tietokoneensa kimpussa. Vaikka ei me nytkään mitään jutella, tai semmoista, mutta kyllä se, että täällä on toinen ihminen, tekee jo ihmeitä viihtyvyydelleni. 

Hartsu oli hyvin kuvauksellinen. Työtyi kokoajan ihan kameraan kiinni, joten kuvat hänestä on kaikki tätä luokkaa.

Emme kerkiä kuitenkaan olemaan yhdessä kotona kuin yhden yön, sillä huomenna minä lähden kahdeksi yöksi Tahkolle. Kävin tänään ostamassa itselleni uudet lasketteluhousut, sillä edelliset oli äiti heittänyt menemään. Minä olisin kyllä pärjännyt vanhoillakin housuilla, mutta äidin mielestä näytin ihan Pelle Hermannilta ne jalassa. No saimpahan tuhlattua ainakin loputkin siitä voittamastani Stadiumin lahjakortista. 

Pitää kyllä kehua hiukan tuota Stadiumin palvelua. Kun astuin sisälle liikkeeseen, tuli myyjä melkein heti kysymään minulta voiko olla avuksi. Kerroin etsiskeleväni lasketteluhousuja, ja silmänräpäyksessä myyjällä oli jo sylissään läjä kriteerini täyttäviä pöksyjä, suurin osa vieläpä alennustuotteita. Myyjä kantoi ne pulestani jopa sovituskoppiin ja käski huikata jos vain tarvitsen apua. Sovittelin housut rauhassa läpi ja valitsin mieleiseni. Täytyy sanoa, etten ole koskaan ennen selviytynyt vaatteidenostoreissulta yhtä nopeasti kuin nyt. Tajusin samalla että noissa housuissa on kyllä merkkien välillä todella paljon eroa mallissa ja koossa. Minä ostin Everstin housut, kokoa XS. Toisissa housuissa, esimerkiksi HH:lla, jo S kokoiset housut olivat liian pienet. En ymmärrä miten voi olla näin paljon vaihtelua merkkien välillä. Jos ei myyjä olisi ottanut minulle sovitettavaksi noita XS-housuja, en olisi itse kuuna päivänä edes koskenut niihin. Vaikka ne näyttivätkin jo tangossa melko suurilta, niin silti. Nytpä voin sanoa, että käytän vaatekokoa väliltä XS-L. 

Uudet housuni. Minun oli ehdottomasti saatava housuihin henkselit, sillä muuten nyhdän rinteessä housuja joka välissä ylöspäin, kun pelkään että ne putoavat. (Ajattelin ensin leikata pärstäni ja ympäristön pois tästä kuvasta, mutta olinkin moiseen liian laiska. Ei kaiken tarvitse aina niin nätiltä näyttää.)

Haalaribileet feat. Timo Pieni Huijaus

Eilen oli taas ainejärjestö Preemion järjestämät poikkitieteelliset haalaribileet. On ollut alkuviikon melko flunssainen olo, joten mietin pitkään, että menenkö vai en. Lippu oli kuitenkin jo ostettu niin ajattelin, että pitää sitä käydä yrittämässä; Jos tulee huono olo, niin sitten tulen sillä viimeisellä bussilla kotiin.

Kannatti lähteä, sillä baarissa ei ollut enää flunssasta tietoakaan, ja meininki oli hyvä. Porukkaa oli tietenkin ihan liikaa, mutta kyllähän sen aina tietää näissä bileissä. Esiintymässä oli Timo Pieni Huijaus, joka oli oikeasti positiivinen yllätys. Olin kuullut artistilta ainoastaa Pleiboi-biisin, ja sen perusteella jotenkin tyrmännyt koko artistin, mutta nyt kun kerta oli ihan keikasta kyse niin kuuntelin hänen biisejään tuossa tiistai-iltana. Biisit oli ihan erilaisia, mitä olin odottanut, mutta en silti oikein tykännyt. Keikalla oli kuitenkin hyvä meno. Tässä tapauksessahan se oli pääasia. Pitää kuitenkin mainita, että kun etsin Spotifystä Timo Pieni Huijauksen tuotantoa, niin löysin hänen Pyhimyksen kanssa tekemänsä albumin "Arvoitus koko ihminen", jossa oli mielestäni joitan ihan kivojakin biisejä.   

En löytänyt kamerapussiani, illalla, joten minulla ei ollut kamera mukana illalla. Otin keikalta kuitenkin pari kuvaa kännykälläni. Tosiaan vain pari kuvaa, sillä huomasin pian, ettei niistä kuvista tullut yhtään mitään.

Kuvat tosiaan tätä tasoa, mutta laitoimpa silti. Ei minun otokseni muutenkaan ikinä mitään huippulaadukkaita ole. 

Sairastumisen pelossa en tanssinut illalla ihan niin paljoa, mitä yleensä baarissa tanssin, ja silti jalat kipeytyivät tosi paljon. Jalat on olleet oikeastaa joka ilta kipeät tällä viikolla. Niitä vihloo oudosti. Voi johtua tästä flunssasta.

Helpotus

Sain lompakkoni takaisin. Se oli jäänyt kiinalaiseen ravintolaan ja henkilökunta oli ottanut sen talteen. Voi että olin huojentunut. Toistelin vain, että "kiitos kiitos, ihanaa ihanaa". Ostin vielä mukaan annoksen kiinalaistaruokaakin, vaikka oikeastaan ei ollut edes nälkä.

Lompakko tuntuu nyt paljon ohuemmalta mitä se on ennen ollut. Nappi menee heittämällä kiinni, vaikka ennen se on aina pitänyt ahtaa. Kaikki oli kuitenkin tallessa, rahat, kortit, pankkitunnukset, kulttuurisetelit ja pääsylippu huomisiin haalaribileisiin. Jos vertaa tämän illan ja toissa illan mielialoja, niin ovat kyllä kaksi niin ääripäätä. Nyt on niin huojentunut olo. Jäi kaikki kissankarvamurheet sun muut hyvin toissijaisiksi tämän pienen episodin avulla. 

Minä en tiedä, mikä siinä on, mutta olen aina ollut hyvä hukkaamaan kaiken. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hukkaan lompakkoni. Edellisellä kerralla siinä ei tosin ollut kuin ykkösvaiheen jälkeinen ajokortti, visa elektron ja ehkä joku muutama kymppi käteistä. Tuosta sotkusta selvisin siis halvalla, kun suljin vain kortin. Olen myös kadottanut jo 3 kännykkää. Kerran baarissa kadotin jopa takkini ja laukkuni. Olen vissiin turhan huoleton kaiken suhteen. Nämäkin olivat vain nämä isoimmat asiat, joita olen kadottanut. En jaksa edes roeta luettelemaan kaikkia pienempiä.

Täytyypä nyt skarpata ja pitää parempaa huolta tavaroistani. Säästyisi ainakin tällaiselta ylimääräiseltä stressiltä. 

Tämä kuva kertoo hyvin tämänhetkisen olotilani.

Eläintenhoitajana

Jani on ollut koko viikon siskonsa luona eläinvahtina (ja tulee olemaan muuten seuraavankin). Minä sen sijaan olen tänä aikana huomannut, kuinka säälittävän läheisyydenkipeä minusta on tullut. Ajattelin, ettei parin viikon erillään olo olisi mitään, mutta kyllä jo parin illan jälkeen alkoi ikävä tulla yksin täällä kotona. Jani onneksi otti perjantaina minut mukaansa sinne siskonsa luo, jossa sitten vietettiin viikonloppu kaksistaan. Tai no kaksistaan ja kaksistaan. Mukana menossa oli myös 4 kissaa, 2 maaoravaa ja koira.

Viikonloppu sujui mukavasti. Tosin tänään piti tulla jo aikaisin takaisin Kuopioon, kun Janin äiti tuli käymään. Mutta eilen, lauantaina, oli oikein leppoisaa. Käytiin lenkillä, tehtiin kaalilaatikkoa, saunottiin ja katsottiin Orpokoti niminen leffa, joka oli minusta tosi hyvä.

 Siamilaiset sipulikaksoset!

Puusauna. ♥

En nyt oikein osaa kirjoittaa mukavasta viikonlopusta sen enempää. Tavallisestihan tähän aikaan sunnuntai-iltana olisin jo unten mailla, mutta en nyt. En saa unta kun ahdistaa niin paljon. Olen nimittäin kadottanut lompakkoni. Kävimme perjantai-iltana hakemassa kiinalaista ruokaa, jolloin viimeksi käytin rahojani. Tänään kun sitten aloimme etsiä lompakkoani, ei sitä löytynyt mistään. En tajua missä se voi olla. Käyn huomenna kysymässä sieltä ravintolasta, onko lompakkoni jäänyt sinne. Jos sieltä ei löydy, on olo aika toivoton. Minulla oli lompakossa suuri summa käteistä, joka oli tarkoitus siirtää pois, mutta en ollut vielä muistanut. Lisäksi siellä oli kaikki mahdolliset kortit. Jos joku on varastanut lompakkoni, on hän voinut käyttää korttianikin tähän päivään asti, sillä suljin kortin vasta tänään. Voi että ahdistaa. Olen tällä hetkellä täysin rahaton, ja jos lompakkoni ei löydy, olen käytännössä katsoen rahaton hyvin pitkään. Onhan mahdollista, että voro on tyhjentänyt tilinikin tai jotain. Voi että osaakin ahdistaa. Tulin tännekin kirjoittelemaan, jotta saisin ohjattua ajatuksiani edes hiukan johonkin muualle. Mutta eipä se nyt auta. Huomenna suuntaan sinne kiinalaiseen, ja jos ei rahapussi sieltä löydy niin sitten poliisiasemalle. Mitäpä muutakaan tässä osaa tehdä.