Isänpäivän mykyrokkaa

Sunnuntaina oli isänpäivä, niin kuin kuin kaikki varmasti tietävät. Olin viikonlopun Iisalmessa ja lauantai-sunnuntaivälisen yön isäni luona. En ole ollut siellä varmaan vuoteen yötä, joten olihan tuo aikakin. Oikeastaan olin siellä yötä, koska isälläni oli yöpäivystys, joten vahdin pikkusisarpuoliani. Siskoni Tyyne on 5-vuotias ja veljeni Topi 8-vuotias. Siinä sitä riittääkin sitten aina tarmoa ja melskettä. Varsinkin tällainen minun kaltaiseni tottumaton saa aina olla ihan hämillään siitä, miten ihmiseen voikaan mahtua niin paljon energiaa.  Sitten kun ovat vielä eri sukupuolta, niin aina tulee kinaa, että leikitäänkö prinsessa- vai sotaleikkejä. Ja aina jompi kumpi on tyytymätön tulokseen. 

No ihan hyvin me pärjättiin, ja ei isälläkään ollut kuin muutama keikka siinä alku illasta. Aamulla sitten kaikki oli herännyt jo ennen minua (vaikka minäkin heräsin jo ennen yhdeksää!), ja Topi ja Tyyne olivat jo antaneet isänpäivälahjansa ja isä oli keittänyt jo kahvit. Toivotin siis vain hyvää isänpäivää. Ei minulla lahjaakaan ollut. Olempas huono tytär.

Päivällä lähdettiin sitten isän puolen mummolaan mykyrokalle ja toivottamaan ukillekin hyvää isänpäivää. En ollut saanut mykyrokkaa varmaan kahteen vuoteen. Voi nam kun oli hyvää. Tietämättömille voin sen verran selventää, että mykyrokka on savolainen perinneruoka, johon tulee (ainakin mummon versiossa) perunoita, lihaa, sisäelimiä ja mykyjä, jotka ovat siis eräänlaista veripalttua. Minä aina taitavasti ronklaan kyllä ne sisäelimet pois, mutta muuten tykkään rokasta hirmuisesti. Tietysti yksi suuri syy sen viehätykseen on varmasti myös se, että sitä saa niin harvoin.  

Mummolassa oli koko isänpuolen lähisuku paikalla, eli siis isän sisarukset perheineen. Jania en vain saanut mukaan, kun sillä mokomalla oli lauantaina töitä. Jani ei ole koskaan syönyt mykyrokkaa, mikä on minusta suuri vääryys. Ensi kerralla raahaan kyllä Janinkin rokalle. On se nyt rokkaa syötävä, jos meinaa itseään savolaiseksi kutsua!