Kissapurnausta

Olen maininnutkin jo pariin kertaa blogissani, että asun nykyään kissan kanssa samassa taloudessa. Kissan nimi on Karvinen ja se on Janin. Minulla ei ole koskaan ollut mitää kissoja vastaan, mutta en kyllä myöskään ole mikään suuri kissafani. Minä en vain oikein ymmärrä kissoja ja nyt kun asun sellaisen kanssa samassa taloudessa, ymmärrän vielä vähemmän. 

On aina kiva, jos jollain kaverilla on kissa tai mikä vain lemmikkieläin. Sitä voi silitellä ja katsella, mutta sen huonoista puolista ei joudu kärsimään. Mutta mitä hyötyä tuosta kissasta oikeasti on minulle? Se syö, pissii, kakkii ja karvaa. Yksinkertaisesti sotkee. Olen miettinyt, että meidän kämppä saattaisi olla jopa aika siisti, jos tämä ei olisi aina niin pullollaan kissan karvaa. Jos nuo karvat haluaisi pitää aisoissa, pitäisi imuroida vähintään 2 päivässä, ja minä olen liian laiska sellaiseen. En voi pitää mitään kivoja tummia villatakkeja tai paitoja, kun ne oikein vetäisevät heti itsensä täyteen karvaa, vaikka kuinka yritän niitä suojella, eivätkä nuo tarraharjat sun muut auta juuri mitään, kun tuo karva on oikein sellaista pientä ja syväkke imeytyvää. Tämä sen takia, että saa siitä hupia kerran päivässä, kun karvinen saa kohtauksen, ja alkaa riehua pitkin kämppää. No on sekin jotain. 

Onneksi Karvinen on sentään lopettanut nurkkiin kusemisen. Jos se olisi jatkunut, niin en tiedä mitä olisi pitänyt tehdä. Meidän uusi kopallinen kissanhiekkalaatikkokin pitää melko hyvin hajutkin sisällään, niin enää ei ole noita kusen- ja paskanhajuongelmia.

Karvinen on hirveä sosiaalinen kissa. Se työntyy lähes aina syliin, kun vaan johonkin istahtaa. Se työntyy lehden päälle, jos sitä yrittää lukea. Se työntyy läppärin päälle, jos yritän datistella. Onhan sitä aina ihan jees silitellä, kun se on niin kiltti, mutta miksi sen pitää varnia. Sattuu aina niin pirusti, kun se iskee ne kyntensä reitee tai kylkeen tai minne nyt saakaan. Huudan kyllä aina niin lujaa, että Karvinen on alkanut jo vähän oppia, ja tyytyy usein vain makaamaan vieressäni.

Minä en varmaan osaa lukea kissoja kunnolla, tai en tiedä mistä se johtuu, kun minusta kissat eivät osaa edes lohduttaa. Jos on paha mieli ja Karvinen tulee lähelle, niin tuntuu että se vain naureskelee minulle. Jos sitä yrittää paijata vähän kovemmin se vain lähtee karkuun. Koiran voi napata kainaloon ja halia ja paijata niin kauan kun on tarvis, ja se sentään näyttää kuin se ymmärtäisi. Tämä kyllä johtuu varmaan siitä, ettei minulla ja kissoilla vain ole sitä yhteistä kieltä.

Minulla on ollut joskus kani. Voisin verrata kissaa hyödyllisyydessä kaniin. Kissan kanssa harrastaminen on samaa kuin harrastaisi kanin kanssa. Kissan kanssa lenkkeily on samaa kuin lenkkeilisi kanin kanssa. Minä kyllä rakastin kaniani todella paljon, ja se oli minulle todella tärkeä, vaikkei ollutkaan mitenkään "hyödyllinen". Ehkäpä minä siis opin vielä tykkäämään Karvisestakin. Tai no kyllä minä siitä tykkään jo nyt. Olisikin ehkä paremmin sanottu, että ehkä minä vielä joskus opin arvostamaan Karvista.

(En halua suututtaa tällä postauksella ketään. Kissaihmiset saavat pitää kissoistaan, ja kissat on oikeasti ihan mukavia. Purnaan vain siitä, etten itse osaa vielä asua kissan kanssa.)