Koulupäiviä

Arki rullailee aika samalla kaavalla. Herään aamulla, menen kouluun luennolle, syön koulussa ja käyn taas luennolla/laskareissa. Sitten etsin koululta koneen ja teen sen äärellä kouluhommia klo 16/17 asti, jonka jälkeen menen jumppaan tai salille. Sitten käppäilen kotiin, syön ja loppuillan katselen telkkaria ja luen blogeja. Menen nukkumaan klo 21/22 aikaan. Voi kuulostaa jonkun mielestä vähän tylsältä, mutta minusta tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta kun on rutiineja.

Laskeskelin, että saan kevään loppuun mennessä kokoon 185 op, jos nyt vain saan kaikki ottamani kurssit suoritettua ja kandin hyväksytettyä. 185 opintopistettä riittää. Se riittää valmistamaan minut luonnontieteiden kanditaatiksi ja se oikeuttaa minut saamaan isompaa apurahaa kesätöissä. Tässä nyt on vain alkanut kerääntyä pieni koulustressi. Kun kaikki kurssit on tosiaankin pakko saada läpi, ja tutkielmakin pitäisi väsätä siinä sivussa, muuten en tiedä, mitä tuon kesätyöpaikan kanssa käy. Nuo arkirutiinit, joita tässä olen itselleni kehittänyt, ovat kaavoittaneet elämääni, ja samalla helpottaneet stressiä. Kun on rutiineja, tuntuu että hallitsee tätä koulukaaostakin vähän paremmin, mikä taas lieventää stressiä. 

Näkymiä koulutieni varrelta.

En päässyt muuten mukaan siihen kuitututkimukseen. Tutkijat olivat kysyneet niistä painoindeksirajoista tutkimuksen tilaajalta, ja tilaaja oli ollut ehdoton. Painoni on puoli painoindeksiyksikköä liian matala. Ehkä ihan hyvä vain, eipähän tule ylimääräistä stressiä siitä ainakaan. Pitää kuitenkin ottaa tuosta tutkimuksesta sen verran opiskeni, että koetan syödä nyt jatkossa vähän enemmän kuituja. Kasviksia pitäisi varmaan lisätä. Niitä ei voi koskaan syödä liikaa.

Meillä on tätä nykyä kolme kissaa.

Iisalmiviikonloppu

Olen tällä hetkellä yksin kotona, ja niin tulen olemaankin seuraavat kaksi viikkoa, sillä Jani lähti siskonsa luokse. En ole ollut tässä kämpässä pahemmin yksin, joten tuntuuhan täällä nyt vähän autiolta. On täällä onneksi sentään MarvinenKarvinen seuranani. 

Tulin vasta pari tuntia sitten Iisalmesta, jossa olin viettämässä viikonloppua. Siskollani Tyynellä oli 6-vuotissyntymäpäivät, joten vietin perjantai-illan isäni luona. Virallisesti synttäreitä olisi juhlittu vasta lauantaina, mutta kun kerta pystyin välttämään sen lapsukaiskaaoksen, niin mielelläni sen tein. Sitä paitsi, jos olisin käynyt vasta lauantaina, en olisi ehtinyt touhuta pikkusisaruksieni kanssa mitään. Näin perjantaina, kun olin ukin ja mummon lisäksi ainoa vieras, sain jakamattoman huomion. 

Minusta tuli myös perjantaina ihan virallisesti aikuinen, sillä kävimme isän kanssa vihdoin ja viimein vaihtamassa puhelinliittymäni minun nimiini. Tähän asti isä on maksanut puhelinlaskuni, mutta kun olen nyt kuitenkin jo kohta 22-vuotias, niin eiköhän tuo ala olla jo minunkin aika maksaa itse omat puhelinlaskuni. Eivätkä nuo minun laskuni muutenkaan mitenkään päätähuimaavan suuria ole. En oikein ole puhelinihminen. Mieluummin hoidan kaiken netissä, jos vain voin. 

Lauantaina kävin moikkaamassa mummoa ja ukkia Leewin kanssa. Leikkelin myös Leewin korvakarvat, sillä se on alkanut rapsutella korviaan tavallista enemmän. Eivät ne mitenkään likaiset olleet kylläkään, että en tiedä miksi ne on alkaneet kutista. 

Illalla minulle selvisi, että Suvi ja Essikin ovat Iisalmessa, joten päätimme lähteä baariin. Myös Paavo liittyi seuraamme, ja hänen veljensä kämpällä aloittelimme. Itse tosin olin kuskina, joten en juonut mitään. Ilta meni ihan mukavasti. Baarissa oli kuitenkin aika paljon tuttuja, vaikka aluksi näytti että uusi sukupolvi olisi vallannut Iisalmen yöelämän jo täysin. On hauskaa, miten Iisalmen baareissa törmää tuttuihin, sillä Kuopiossa niin ei koskaan tapahdu. 

Essin baaritaidetta.

Sunnuntai onkin sitten mennyt ihan laiskotellessa. Kävin Leewin kanssa jäällä käveleksimässä, ja muutempa olen vain katsonut telkkaria ja syönyt vispipuuroa. Onhan tuo mukava olla välillä tekemättä yhtään mitään.

Salsaava hontantontta

Kävin tänään salsassa. Taas. Kokeilin kyseistä lajia aiemmin jo syksyllä. Silloin huomasin kyllä heti, ettei se ole todellakaan minun lajini. Nyt salsa alkoi kuitenkin uudestaan eri ohjaajalla, ja ajattelin, että ehkä edellisellä kerralla ohjaaja vain oli huono, ja siksi sain lajista niin huonon kuvan. Mutta ei. Ohjaajissa ei ole ollut mitään vikaa, vaan vika on siinä lajissa. Salsassa. Ja minun jäykässä lantiossani. Turhautti kyllä niin paljon, kun ohjaaja kokoajan hoki että "liikuttakaa niitä lanteita". Aika varmasti suurin osa kannustuksesti oli osoitettu minulle, sillä kyllä kaikkien ympärillä olijoiden pyllyt tuntuivat pyörivän oikein nätisti. 

Salsa ei vain ole minun laji. Olen jo ruumiinrakenteeltani sellainen, etten sovi siihen. Täydellinen salsakroppa on juuri sellainen kuin ohjaajallamme oli. Pieni ja siro, mutta kuitenkin naisellisen muodokas. Kyllähän ne pyllyt vetkutukset ja olkapäiden sheikkaukset sellaisella näyttää hyvältä. Minä pitkä ja tasapaksu honkelo sen sijaan, näytin varmaan aika naurettavalta, yrittäessäni vatkata lanteitani ees taas.

Pitää kyllä nyt tunnustaa, että minulle tuli jopa vähän paha mieli tuosta salsasta. Ohjaaja opasti kokoajan, että "yrittäkää olla naisellisia!" ja että, "Lantion liike on naisellista!". Tiedän kyllä, että olen hyvin epänaisellinen nainen kaikella tapaa, mutta yleensä en anna asian häiritä. Tällaisissa tilanteissa se kuitenkin käy itsetunnon päälle. Kun ympärillä on kauniita naisellisia naisia, ja itse hoiput siellä seassa, ja yrität pysyä edes askelsarjoissa mukana. Oli melkoisen ulkopuolinen olo. 

Noh, toimikoon tämä postaus nyt muistutuksena minulle siitä, etten mene enää sinne salsaan, vaikka se kuinka olisi hyvään aikaan, ja vaikka ohjaajana olisi kuka. En mene enää nolaamaan itseäni sinne. 

Kuvassa minä salsatunnilla. Ainakin tuollainen olo minulla oli siellä kokoajan. 

Edellisestä postauksesta unohtui muuten kokonaan, että perjanaina tuli arvonnasta voittamani lahjakortti postissa, ja ostin Matkuksesta vihdoin ja viimein ne urheiluliivit. On kyllä niin erilaista mennä niillä tuolla jumpissa ja zumbissa. Ihan erilaista kuin perusritsikoissa. Olkaimet ei valu ja paina yhtään. Ainut pieni kummastus oli minulle alussa se, kuinka ne painavat tissejäni sen verran paljon, että näyttää kuin tissini olisivat puolet pienemmät, mitä normaalien rintaliivien kanssa. Eipä sillä onneksi ole mitään väliä tuolla urheillessa.

Viikonloppuvieraita

Eilen klo 13.50 minä ja mazda liukkaita teitä uhmaten kurvautimme ajaa juna-aseman pihaan.  Mazdan renkaat on melkoisen huonossa kunnossa, joten oli tuo ajaminen äkkiseltään vähän hurjaa. Menin aika rajusti punaisia päinkin yhdessä vaiheessa, kun ei vaan auto pysähtynyt. Joka tapauksessa selvisin ehjänä, ja sain noukittua aseman pihasta kyytiini Ouluvieraat, Hetan ja Pauluksen, jotka olivat täällä Savossa kissanhakureissulla. Kivasti sitten poikkesivat täällä meitä kuopiolaisiakin moikkaamassa.

Suuntasimme asemalta suoraan Matkukselle ostoksille. Osassa liikkeistä oli vielä alennusmyynnit menossa. Kerrankin minunkin tuli osteltua ihan kunnolla vaatteita. Ostin 5 paitaa, sukkia, mangustin ja uuden mekon. Se mekko on nyt sitten uusi bilemekkoni, jollaista olen jo jonkin aikaa katsellut. Ihastuin siihen kyllä suuresti heti kun olin saanut sen päälleni. Se teki minusta jotenkin solakan näköisen, (tai sitten se oli se sovituskopin peili, joka minua kavensi, mutta ihan sama). Lisäksi se mekko oli kokoa 36. En ole aiemmin uskaltanut ostaa kokoa 38 pienempiä vaatteita, kun pelkään, että jos ne ei joku päivä menekään enää päälle, mutta nyt oli pakko uskaltaa ostaa vähän pienempi, sillä 38 oli loppuneet. Voinpahan pitää sitä mekkoa sellaisena "yritäs mahtua tähän" -innoittajana. 

Matkuksen jälkeen käytiin tuomassa Hetan ja Pauluksen tavarat tänne meille ja lähdimme Jaakon luo. Kiinalaisen ravintolan kautta tosin, sillä oli tuossa vaiheessa jo kova nälkä. Jaakon luo tulivat myös Suvi ja Teemu, joka oli tullut käymään myös Kuopiossa. Meillä oli suunnitelmissa lähteä kymmeneltä baariin, mutta eihän siitä oikein ikinä tule mitään. Kuitenkin jo yhdeltätoista selvisimme liikkeelle, tosin viereiseen pubiin. Ei kyllä haittaa, sillä minusta siellä pubissa oli tosi hyvä meininki, vaikka aluksi paikan logo vähän epäilyttikin. Siellä sitten oltiin valomerkkiin, eli puoli kahteen asti, jonka jälkeen me tytöt päätettiin lähteä nukkumaan, koska kyyti oli käytettävissä kahteen asti. Poikien mielestä kaksi ei ollut mikään aika lähteä nukkumaan, mutta lopulta Pauluskin lähti samalla kyydillä.

Kuvasta voisi päätellä, että tämän Jaakon lähipubin nimi oli Cava Arno. 

Onneksi tuli itse lähdettyä jo noinkin aikaisin, sillä nyt kyllä väsyttää kaikesta huolimatta. Väsyttäisi vielä enemmän, jos olisin ollut pidempään. Olo on tällä hetkellä kuin olisin krapulassa, vaikka se tuskin on mahdollista. Join illalla kyllä yhden lonkeron, mutta niin hitaasti ja vielä juuri ruuan jälkeen, joten tuskin siitä nyt mitään darraa saa. Se lonkero oli muuten sitruuna-salmiakki-lonkero. En ollut aiemmin maistanut joten oli pakko maistaa. Se maistui ihan greippilonkerolta, jossa oli ässämix-shottia seassa. Minusta se oli ihan hyvää, mutta taisin olla meistä ainut, joka siitä tykkäsi.

Tänään käytiin viskaamassa Heta ja Paulus takaisin juna-asemalle. Aateltiin Janin kanssa, että tänään ei tehdä kyllä mitään erikoista. Löhötään, dataillaan ja syödään pakastedaimkakkua.

Kesämatkat peruttu

Kasvattelimpa tuossa omaa matkakuumettani juuri ihan kunnolla. Käytiin nimittäin Annen ja Maijan kanssa luistelemassa, jonka jälkeen lähdimme Annen luo katselemaan matkakuvia. Maija oli nyt joululomalla lomalla nimittäin Espanjassa ja Anne Australiassa. Riitti siis katseltavaa ja näytti kyllä niin kivalta. Vähän liiankin. 

Minun kesän matkasuunnitelmistani kyllä luultavasti nyt peruuntuivat, sillä taisin juuri tänään saada kesätöitä! Sieltä, missä kävin viime viikolla työhaastattelussa. Ei ole vielä aivan 100% varmaa, mutta aika varmaa kuitenkin. Pitää laittaa viestiä vielä sinne työnantajalle, ja sopia tapaaminen tai jotain, että voimme vähän sumplia noita aikoja. Minun pitää nimittäin käydä tässä keväällä harjoittelemassa niitä hommia, ennen kuin aloitan sitten kesällä työt virallisesti. Hyvä, sillä sitten en ole heti ihan kujalla, kun aloitan. 

Olen ihan hurjan iloinen tästä työpaikasta. Lisää motivaatiotani opiskelujani kohtaa todella paljon, kun näkee, että ehkä niitä töitä oikeasti voi jopa saada. Lisäksi työnkuvani kuulosti todella kiinnostavalta. Odotan innolla. Ei harmita yhtään, vaikka en nyt lähdekään sille viikonloppupiknikille Ruotsiin tjs.

Loppuun vähän luistelukuvia tältä illalta. 

Koirakuumetta

Laitoimme Janin kanssa eilen asuntohakemukset Niiralan Kulmalle ja Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:lle. Meillähän on tietysti määräaikainen vuokrasopimus tähän, että muuttamaan emme pääse ennen kuin vasta heinäkuussa, mutta parempi olla ajoissa noiden kanssa, niin ollaanpahan ainakin jonossa, eivätkä pääse siitä sitten kesällä valittamaan. 

Miksikö haluamme muuttaa? Mehän tosiaan ollaan pohdittu vakavissamme jo erilleen muuttoa, koska minä ja Karvinen ei oikein olla löydetty yhteistä säveltä. Nyt kuitenkin tämä vuosi 2013 on ollut minulle ja Karviselle aivan uusi alku. Olemme tulleet nyt ihan hyvin juttuun. Tietysti myös toisella hiekkalaatikolla ja kissaferomoneilla voi olla osansa pelissä, mutta pääasia on, että Karvinen ei nää enää tavaroitani ensisijaisina kusiskelupaikkoina.

Eli emme siis ole muuttamassa erillemme. Etsimme Janin kanssa uutta kämppää ihan yhdessä. Syitä muuttoon eivät myöskään ole suurehkot asumiskustannukset, eikä tyylittömät 70-luvun keittiökaappimme, vaan se, että tähän asuntoon ei saa ottaa koiraa. 

Niin, minulla on hurja koirakuume. Kun muutin Iisalmesta Kuopioon, ei koiran ottaminen tullut kysymykseenkään. Elämä oli silloin kouluun totuttelua, bileitystä ja itsenäistymistä. Silti olen aina tiennyt, että heti kun elämä antaa myöten, otan uuden koiran. Nyt elämäni on sellaisessa vaiheessa, että koiran ottaminen tuntuu ajankohtaiselta. Tietysti se ei paljoa vaadi, että elämä tästä kääntyykin päälaelleen, mutta olen varma, että pärjään koiran kanssa, vaikka tilanteet muuttuisivatkin. Siispä, tuossa kesän lopulla saatta minulla olla oma koiranpentu. Tämä on vasta ajatusasteella (ja asuntohakemusasteella), mutta voisi kai sitä pikkuhiljaa alkaa katselemaan lähiseudun kasvattajiakin.

Loppuun haluan vielä hehkuttaa, että olin muuten todella onnekas, ja menin voittamaan Every Step Matters -blogin arvonnasta 50 euron lahjakortin Stadiumille. JEJJJ! Hyvä minä! ^_^

Hirrrrmu pieni kuva, mutta niin on koirakin. Leewi pentuna. :)

Herkuttelua

Olen syönyt tällä viikolla ihan järkyttävän paljon. Karkkia, suklaata, sipsejä, kebabia, hampurilasateria, pirtelöä.. jne. Eli siis herkkuja. Paljon herkkuja. Aina illalla kaduttaa, mutta aamulla asia on jo unohtunut, ja voi taas ostaa levyllisen suklaata. En tiedä miten pääsisin tästä herkkukierteestä. Kun en haluaisi kieltää itseltäni mitään. Me ollaan Janin kanssa aika mahdoton yhdistelmä, kaupassa oikein lietsomme toisiamme ostamaan kaikkea hyvää; "Eikö ois aika kiva ostaa vähä karkkia?" "No ois se ehkä.." "Kato, kun on alennuksessakin!" "No onhan se ostettava!" jne. 

Liikkuminen on onneksi mukavaa, joten siitä en lipsu. Koulussa siinä 15 aikaan, alkaa aina tulla se olo, että "jes, kohta pääsee jumppaan". Se on niin kätevää, kun voi siirtää ajatukset pois koulusta jumpassa tai salilla, ja sitten kun käppäilee kotiin, voi mietiskellä rauhassa omiaan. Se on todella rentouttavaa. 

Minä en yritä pudottaa painoa, joten sinänsä se, että syön paljon, ei ole minulle mikään este saavuttaa tavoitteitani. Pitäisi vaan saada jokin roti ja kohtuus tähän herkutteluun. Tarvitsen energiaa, jotta jaksan liikkua ja saan lisättyä lihasmassaa, mutta se energia pitäisi saada ihan toisessa muodossa kuin pullamössönä. Kyllähän minä tietysti syön ihan normaaliakin ruokaa herkkujen lisäksi, mutta se nyt ei paljon lohduta iltaisin, kun maha näyttää siltä, kuin olisin nielaissut jalkapallon. 

Olen miettinyt, että pidän herkuttoman viikon. Kyllähän minä nyt yhden viikon pystyisin olemaan. Siinä ajassa saattaisi kehoni oppia irti sokerista. Mutta tuollainen herkuttomuus kuulostaa niin kamalan kurjalta, tällaiselle ihmiselle, joka rakastaa sokeria. Enkä haluaisi tehdä elämästäni kurjaa. Mutta voittaako se herkuista saamani ilo, sen fyysisen ja henkisen pahan olon, jonka saan aina illalla sen jälkeen, kun on syönyt liikaa. Myös se paha olo on kurjaa. Tässä on siis kaksi kurjaa, joista toinen pitäisi valita. Tai sitten löytää joku mukava keskitie, jolloin saisin vain vähän molempia kurjuuksia. 

Äh. Minulla on taas tässä sellainen ensimmäisen maailman ongelma, ettei ketään. Mutta kai se on niin, että kun ihmisellä on kaikki elämässä hyvin, niin sitten niitä ongelmia on ihan väkipakolla kehiteltävä. Jos olisi sota ja saisin kamppailla hengestäni, niin tuskinpa tulisi mieleenkään mitkään "hyi kun mun maha on iso" -ongelmat.  Eli yritämpä nyt tämän päivän vain olla onnellinen siitä, ettei Kolmas Maailmansota ole ainakaan vielä puhjennut. 

Koska tämä postaus ei nyt päätynyt mihinkään kovin järkevään lopputulokseen, laitan loppuun kuvan minun ja Janin netittömän lauantain tuotoksesta. Se on valmis, Mercedes-Benz SLS AMG.

Kesätöitä etsimässä

Kesätyöt ovat näin alkuvuodesta aina hirvittävän suuri stressitekijä, ainakin minulle. Joka kesä, siitä lähtien kun peruskoulusta pääsin, olen kuitenkin aina töitä jostain löytänyt. Olen työskennellyt kaupungin puistotyöntekijänä, lomittanut navetalla, myynyt totolippusia huoltoasemalla ja viimeisimpänä tutkinut virvoitusjuomia Olvilla. Tänä vuonna haluaisin päästä töihin ihan tämän oman alan pariin. Viime kesä liippasi läheltä, laboratorioympäristön vuoksi, mutta Olvilla työskentely oli enemmänkin kemiaa, kuin BIOkemiaa.

Kuukauden aikana olen laittanut varmaan yli kymmenelle ihmiselle viestiä kesätöiden toivossa. Vastauksena on tullut pääasiassa "eioota", rahanpuutteeseen vedoten. Muutama on pyytänyt ottamaan myöhemmin uudelleen yhteyttä, kun avustustilanteet ovat selvillä. Tänään pääsin kuitenkin ensimmäiseen haastatteluun. Paikka tuntui todella kivalta, mutta en uskalla innostua siitä vielä, sillä ensi viikolla on heille tulossa kuulma lisää haastateltavia, enkä oikein tiedä millaiset mahdollisuuteni ovat muihin verrattuna. Tietysti kuitenkin toivon, että saisin paikan. Saisi jättää tämän kesätöistästressaamisen tältä vuodelta, ja keskittyä vain kouluun ja kandiin. Kun se paikkakin vielä tuntui niin kiinnostavalta ja monipuoliselta. Toivon parasta. Mutta en innostu. Odottelen rauhallisesti. Kyllä. Niin teen.

Olen ajatellut, että jos en saa kesäksi töitä, lähden vähän matkustelemaan, jos rahatilanne ei ihan järkyttävän huono ole. Lähden vaikka viikoksi ruotsiin, jos en muuta keksi. Minulla on kuitenkin ollut pieni matkakuume jo melko pitkään, niin voisin kesän sitten sen purkamiseen käyttää. Mieluummin valitsisin tosin ne kesätyöt.

Minä kesätöissä kesällä 2008. Tein mä tuolla sitten muutakin, kun imetin vain kättäni vasikoilla. 

Muuten, käytiin kaikista haukuista huolimatta katsomassa Janin kanssa se Juoppohullun päiväkirja -leffa. Halusin ihan oikeasti nähdä sen suurella innolla, sillä tahdon olla erimieltä tylsimys leffakriitikoiden kanssa. Nyt kuitenkin pitää nöyrtyä ja myöntää, että oli kyllä melko huono leffa. Tai no siis paremminkin ei yhtään minun tyylinen. Oli niin yli vedetty. Yritin katsoa sitä sillee, että "tää on jo niin ylivedetty, että tämähän on jo hauskaa", mutta en onnistunut. Eli ei kai se ollut kuitenkaan tarpeeksi ylivedetty sitten?  Koska itselläni ei ole mitään kokemuksia alkoholiriippuvuudesta, niin oli kuitenkin ihan kiva, kun sai vähän yrittää eläytyä siihen, millaista on olla juoppo, ja miten hankala siitä viinasta on eroon päästä.

 Onneksi moni muu näytti silti leffasta tykkäävän. Joku jopa taputti leffan loputtua. 

Mielestäni kirjana paljon parempi. Kristian oli onneksi leffassa yhtä ihana kuin kirjassakin. 

Opinnot jatkuu

Tänään oli vuoden ensimmäinen koulupäiväni. Opinnot starttasi sekvenssianalyyseillä (joka on bioinformatiikan jatkokurssi) ja tilastotieteen johdantokurssilla. Eli ATK:ta ja matematiikkaa. Ompahan vähän vaihtelua siihen perinteiseen biologiaan ja kemiaan.

Minun pitää nyt tunnustaa, että kun oli aloittamassa tässä biotieteillä opiskelua, ajattelin, että opiskelen tässä sen vuoden ja sitten haen jonnekin muualle. Halusin jo pikkutyttönä eläinlääkäriksi, joten eläinlääkis oli haaveissa, ja muitakin ideoita pyöri silloin päässä. Kun sitten aloitin biolla, huomasin, että noin 75% aloittaneista suunnitteli myös vaihtavansa alaa 1-2 vuoden jälkeen, ja no varmaan noin puolet vaihtoikin.

Itseni silti löydän tästä pakertamasta kanditaatin tutkielmaa. En ole osannut päästää oikein irti tästä biosta. Tykkään opiskella tätä alaa (vaikka tentit onkin aika hankalia), ja työkin olisi kiinnostavaa. Olenkin päättänyt, että kun tässä jo puolessa välissä ollaan, niin onhan se nyt maisterin paperit ulos saatava. Ainut mikä minua tässä alassa vähän epäilyttää, on se, löytyykö valmistumisen jälkeen töitä. Olen kuitenkin ajatellut, että jos työtä ei löydy, voin ihan hyvin lähteä sitten opiskelemaan vaikka LVI-asentajaksi. Olen kuitenkin, jos nyt pysyn aikataulussa, valmistuessani vasta 24-vuotias. Siinä iässä ehtii vielä tehdä vaikka mitä. Tietysti toivon kuitenkin, että löydän tältä alalta töitä. olen kuitenkin maisteriksi valmistuessani opiskellut putkeen vähintään sen 17 vuotta, että olisihan se ihan kiva tehdä välillä jotain muutakin. Vaikka äitini onkin opettanut, että kyllä tässä elämässä ehtii töitä tehdä ihan kyllästymiseen asti, että ei sen "vakkariduunin" löytymisellä nyt niin hoppu ole.

Eipä pidä nyt katsella liikaa tulevaisuuteen. Kaikkea voi tapahtua, joten parempi keskittyä nyt vain siihen että saan kandityöni valmiiksi kevään aikana!

P.S. Olen ajatellut vaihtaa blogini nimen. Alunperinhän tämä oli "tavallista opiskelijaelmää", joka ei todellakaan ollut mitenkään mielikuvituksellinen nimi. Eikä ole nykyinenkään, se on vain lyhyempi ja siten helpompi. Mutta onhan se nyt kamalan tylsä. Kehittelen siis uuden nimen, vaikka sisältö pysyneekin aivan samanlaisena höpöttelynä..

Neljän neidin illallinen, osa 1

Meillä on Mirkan, Suvin ja Essin kesken kytenyt jo pitkään ajatus, että järjestäisimme jokainen vuorollamme illallisen toisillemme. Siihen kuuluisin alkuruoka, pääruoka ja jälkkäri, ihan niin kuin siinä neljän tähden illallinen -formaatissa. Nyt mukana vain on neljä neitiä, eli me. Koska homma on ollut vain ajatuksen tasolla jo monta kuukautta, päätin minä aloittaa. Eiköhän se siitä sitten käyntiin lähde, kun ensimmäinen sen laittaa aluille.

Eilen siis tarjoilin ystävättärilleni upean ateria ala Sanna's kitchen. Menu näytti tältä:

Alkuruoka

Täytetty avokado

Pääruoka

Munakoisopihvi ja fetasalaatti

Jälkiruoka

Suklaamousse (gluteenittomana vaihtoehtona persikat ja kermavaahto)

Kaikki ruuat olivat sellaisia, joita en ollut tehnyt ennen. Myös siinä oli hiukan haastetta,  että porukassamme on keliaakikko, kasvissyöjä ja laktoosi-intolenrantikko. Toisaalta oli helpompi valita ruokalajit, kun nuo ruokavaliot karsii aika paljon vaihtoehtoja. Tajusin tosin liian myöhään, että perus taloussuklaa ei ole täysin gluteenitonta. Siksi piti tehdä hätäratkaisuna yksi vähän erilainen jälkiruoka. 

Ruuat onnistuivat minusta tosi hyvin siihen nähden, että tein niitä ekaa kertaa. Ulkonäössä olisi tietysti toivomisen varaa, ja munakoisopihvit oli melko suolaisia, koska itketin niitä ihan reippaasti. Mutta muuten. Mousse oli tosi hyvää, vaikka ei sitä paljoa voinut imelyytensä takia syödä.

Ohjelman formaattiinhan kuuluu myös, että emäntä keksii vierailleen jonkinlaista viihdykettä, joten minä päätin, että pelaamme erän Dominionia. Peli jakoi vähän mielipiteitä, mutta itse tykkään kyseisestä pelistä. En sitä kyllä itse omista, vaan toi peli on meillä lainassa Janin työkaverilta. Voisi melkein ostaa itselleenkin. Se on valittu vuoden 2009 aikustenpeliksi.

Illan emäntä, eli MINÄ.

Tänään minulla ole muuten ensimmäinen tutkimuskäynti siihen kuitututkimukseen liittyen. Paino oli noussut, mutta painoindeksini oli edelleen 18.44, kun alaraja on 19. Eivät siis oikein siellä osanneet sanoa, että pääsenkö mukaan vai ei, mutta ainakin ensimmäiseen tutkimusosioon pääsen. Saan siis nyt viikon merkkailla ylös toimintojani, ilman mitään ylimääräistä. Vasta toisessa osiossa syödään sitten niitä tuotteita, jotka sisältää sitä ylimääräistä kuitua. Tämän ekan viikon jälkeen minulle soitetaan sitten sieltä tutkimuslaitokselta ja katsotaan miten on mennyt. Päättävät myös siihen mennessä, sovellunko tähän tutkimukseen tuon painoindeksini vuoksi, vai en. 

WOW

Minä sorruin. Ostin peliaikaa World of Warcraft -nimiseen nettiroolipeliin. Nyt maailma ei tule näkemään minua enää kuukauteen. Paitsi sieltä wowimaailmasta voi etsiä. No ehkä ei kumminkaan. Olen onneksi niin laiska, että en jaksa käynnistää pelikonettani kovin usein, jotta voisin pelata, joten päivittäin tuskin tulee pelattua. Tiedoksi myös, että ostin peliaikaa nyt ensimmäistä kertaa, sillä silloin kun ostin pelin (maksoi 15 euroa, ja sain siihen hintaan kaikki lisäosat paitsi sen uusimman pandajutun), sain pelata ilmaiseksi kuukauden, mikä riitti siltä erää.

Nyt kuitenkin tuli taas ikävä pikku metsästäjääni. On mulla muitakin hahmoja, mutta metsästäjällä olen pelannut eniten. Luultavasti ketään ei kiinnosta tämän enempää minun wowijutut, joten päätän postaukseni kuvaan siitä metsästäjähahmostani, tadaa!

Olen huono ottamaan kuvia jopa tietokonepelissä. Aika noloa. Joka tapauksessa tuo taempana oleva olio on lemmikkini, joka auttaa minua taistelussa pahuutta vastaan!

Hyvä alku

Uusi vuosi ja uuden vuoden lupaukseni ovat startanneet hyvin. Luin tänään ja eilen artikkeleita kandiani varten, ja kävin tänään uimassakin. Lisäksi kävimme eilen katsomassa Janin kanssa Rakkauden rasvaprosentti -elokuvan. Jani ei kauheasti pitänyt leffasta, mutta minusta se oli ihastuttava hyvänmielen elokuva. Ei ehkä ihan 9 euron arvoinen, mutta silti suloinen. Kaiken kukkuraksi sitä on kuvattu Sonkajärvellä, mikä on ilman muuta hienoa. Savoa tuodaan maailmankartalle, tai ainakin Suomen kartalle. 

Pyysin Jania ottamaan minusta pari kuvaa, ja kuinkas siinä kävikään. Ajattelin, kun näin nämä, että nämähän on ihan julkaisukelvottomia, mutta päätin laittaa ne kuitenkin tänne. Ei sentään ole sormi kuvassa, vaikka kameran rannelenkki tuossa roikkuukin viemässä huomion minusta. En ole kovin kranttu blogini kuvien suhteen.

Kävimme leffan jälkeen syömässä Rossossa. Minun ei muuten tarvitse olla huolissani siitä, etten painaisi tarpeeksi, kun maanantaina minut punnitaan sitä kuitututkimusta varten. Nytkin mussutan pitsaa ja karkkeja. Pitänee vähän terveellistää tätä ruokavaliota, sitten kun koulut alkaa. Tämän viikon kuitenkin nautiskella ihan hyvillä mielin mässyistäni. 

Rossosta.

Lupauksia

Vuoden vaihde kului Janin siskon ja tämän poikaystävän luona tuolla vähän korvemmassa. Mukana oli myös Janin veli. Ammuttiin raketteja, valettiin tinaa, saunottiin ja pelattiin lautapeliä. Muumilimpparia, sipsejä ja nakkeja. Mukava aatto siis oli. 

Tässä on mun tina, joka näytti joko lehmältä tai parsakaalilta varjosta, riippuu miten päin katsoi. 

Minulla ei ollut vuodelle 2012 mitään lupauksia, joten ajattelin lupailla tänä vuonna asioita ihan senkin edestä. 

Lupaus nro1 on saada kanditaatintutkielma valmiiksi. En ole nyt oikein löytänyt suurta intoa sen suhteen, mutta tästäpä se puurtaminen on hyvä aloittaa melkoisen puhtaalta pöydältä. 

Lupaus nro2 on pikemminkin haaste, nimittäin se kevään liikuntahaaste. Ja sitten myös kesän liikuntahaaste. Ja syksyn. Eli yhteensä 180 liikuntapäivää. Se kuulostaa aika hurjalta, mutta teen parhaani.

Lupaus nro3 liittyy edelliseen. Joulukuussa 2013 jaksan vetää leuan suorilta käsin. Ylipäätään haluan kiinteyttää vartaloa ja kasvattaa lihaksia, jolloin saan fyysistä voimaa. Olisi kiva, jos kunto muutenkin paranisi.

Lupaus nro4 on myöskin haaste, jonka bongasin viime vuonna jostain toisesta blogista: Katson 50 elokuvaa. Kuulostaa äkkiseltään helpolta, sillä katson aika paljon leffoja, mutta tämä vuosi saa näyttää, katsonko niitä tosiaan niin paljon kuin luulen.

Viimeinen lupaukseni, lupaus nro5, onkin sitten kaikkein haastavin, enkä oikein vielä tiedä miten sen suoritan. Haluan nimittäin olla tyytyväisempi itseeni, ja järkevöittää pääni sisäisen ajatuksen siitä, miltä ihmisen tulee näyttää. Etsiskelin tässä juuri itselleni ns. motivaatiokuvaa 3 lupauksen avuksi, ja huomasin, ettei mikään kelvannut. Näin kaikissa vain vikoja. Ei ihme, että oma peilikuva kammottaa. Löysin yhden kuvan, joka näytti aluksi ihan hyvältä, mutta kun katsoin tarkemmin naisen reisiä ja vyötäröä, huomasin, että ne olivat aika "epätasaiset" siitä, miten paljon niitä oli kavennettu jollain kuvanmuokkausohjelmalla. Huoh. Olen hyvä esimerkki ihmisestä, jonka mielen media on pilannut. Koetan siis tyytyä siihen millainen minun vartaloni nyt vain sattuu olemaan. Sellainen löllö pötkylä. Alan ystävystyä sen kanssa, ja samalla olen varmasti parempi tyttöystävä Janille, kun en kokoajan hauku itseäni. 

Näillä mennään. Katsotaan miten onnistuu. 4 ensimmäistä on siitä helppoja, että ne ovat niin konkreettisia, että tiedän tasan tarkkaan milloin olen ne toteuttanut.