Hiihtämässä

Jani osti itselleen sukset tuossa viime viikolla, ja nyt kun lumi tuli, ja Iisalmeen oli ajettu jo ekat ladutkin, niin käytiinpä niitä sitten testaamassa. Tai siis Jani testasi uusia suksiaan, ja minä hiihdin äitini suksilla.

Eilen ja tänään käytiin tunteroiset hiihtämässä Iisalmen Paloisvuorella. Sinne oli tosiaan tehty sellainen reilun kilometrin pituinen rata, jota me muutamat hullut sauvoimme onnessamme menemään. Jani luistellen ja minä ihan perinteiseen tyyliin. Kiitos minun, oltiin kyllä varmaan hitaimmet hiihtäjät siellä, mutta kun kumpikaan ei todellakaan olla mitään himohiihtäjiä, niin eipä se mitään haitannut. Siinäs viuhtoivat ohi tiukoissa hiihtotrikoissaan. 

Minulla ei tietenkään ollut kameraa mukana, joten laitoin Janin ottamaan kännykällään vähän todisteaineistoa.

Minä olen alkanut sietämään hiihtämistä vasta ihan viime vuosina. Yläasteella inhosin hiihtoa yli kaiken. En ole varma miksi, mutta uskon, että ne -20 asteen pakkaset ja hyvin helpostin palelevat sormeni liittyivät asiaan. Oli lisäksi paljon työläämpää kävellä kouluun sukset olalla kuin ilman suksia. Lukiossa valitsin liikunnankurssini sellaisiin jaksoihin, etten vahingossakaan joutuisi hiihtämään. Kuitenkin sitten abivuonna jotain tapahtui, ja otin kerran sukset kouraan ja lähdin yksikseni jäälle. Sain hiihtää silloin kun itse halusin, ja sain tulla pois, kun alkoi tympäistä. Pikkuhiljaa olen tässä siis alkanut selättämään tätä inhoani hiihtoa kohtaan. Nykyään se on minusta jo ihan siedettävää.